Weimarin hyperinflaatio oli seurausta tuotantojärjestelmän romahduksesta
Heikki Niemeläinen (HS Mielipide 3. 2.) väitti julkisen kulutuksen keskuspankkirahoituksen johtavan hyperinflaatioon ja yhteiskunnalliseen epävakauteen, kuten kävi 1920-luvun Weimarin Saksassa.
Weimarin Saksan hyperinflaatio ei kuitenkaan ollut yksinomaan seurausta ”rahan painamisesta”, vaan Saksan tuotantojärjestelmän radikaalista romahduksesta ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Hyperinflaatio liittyi siis erityisiin olosuhteisiin, eikä ”Weimarin olosuhteista” voi tehdä automaattisia johtopäätöksiä finanssipolitiikan keskuspankkirahoituksen vaikutuksesta rahan arvoon nyky-Euroopassa.
Niemeläisen mukaan hyperinflaatio loi Saksaan 1920-luvun aikana ”arvotyhjiön”, joka vauhditti kansallissosialistien valtaannousua 1930-luvun alussa. On totta, että hallitsematon inflaatio heikentää yhteiskunnallista luottamusta, sillä se vaikuttaa eri tavalla velkojiin, velallisiin ja eri yhteiskuntaryhmiin.
1930-luvun alussa Saksan taloudellista tilannetta ei kuitenkaan luonnehtinut kiihtyvä ja hallitsematon inflaatio vaan kansleri Heinrich Brüningin ja muiden johtavien poliitikkojen harjoittama deflatorinen ja kiristävä finanssipolitiikka sekä kasvava työttömyys.
Nykyisin deflaatio eli hintatason lasku tai sen uhka on inflaatiota suurempi huolenaihe Suomessa ja muissa euromaissa. Deflaatio on kansantaloudellisesti ongelmallinen ilmiö, sillä se lisää kotitalouksien ja yritysten reaalista velkataakkaa ja kannustaa rahan hamstraamiseen.
Deflaatio on yleisemmin merkki tulevaisuutta koskevasta epävarmuudesta ja kysyntävajeesta. Japanissa koettiin 1990-luvulla velkadeflaatiokierre, kun yksityisen sektorin toimijat keskittyivät ennen muuta lainojen lyhentämiseen.
Eurooppaa uhkaa 2010-luvulla sama kohtalo, jos talouspolitiikan suunta ei muutu.
Nykyään finanssipolitiikan keskuspankkirahoituksen mahdollistamat uudet elvyttävät rahavirrat ja investoinnit olisivat enemmän kuin tarpeellisia kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksi. Jos talouden tuotantoresurssit ovat vajaakäytössä, kysynnän kasvu lisää tyypillisesti myös hyödykkeiden tuotantoa.
Jos talous taas alkaa lähestyä täystyöllisyystilannetta, hintavakaudesta tulee huolehtia julkisen vallan tukemalla ja riittävän kurinalaisella tulopolitiikalla.
Mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 6.2.2014