Yrittäjähenkinen valtio vauhdittaa talouden uudistumista

Suomessa siirryttiin 1990-luvun laman jälkeen vanhasta kasvumallista uuteen kasvumalliin, kansantalouden suorasta ohjaamisesta epäsuoraan ohjaamiseen. Jos sodan jälkeen Suomeen perustettiin valtionyhtiöitä ja säädelty rahoitusjärjestelmä tähtäsi korkeaan investointiasteeseen, niin 1990-luvun lopulla talouspoliittisen keskustelun avainsanoiksi nousivat kansallinen innovaatiojärjestelmä ja klusterit eli tuotantokeskittymät.

Suomi ei ollut ainoa maa, jossa kansantalouden suora ohjaaminen joutui epäsuosioon. Ranskan sosialistipresidentin François Mitterandin talouspoliittinen U-käännös vuonna 1983 merkitsi siirtymää pois virkamiesjohtoisesta taloussuunnittelun politiikasta. Japanin ja Etelä-Korean valtiovetoisten mallien kriisistä keskusteltiin Itä-Aasian suuren finanssikriisin yhteydessä 1990-luvun loppupuolella.

Suomalaisessa ja eurooppalaisessa elinkeinopoliittisessa keskustelussa on korostettu 1990-luvulta lähtien, että valtion tehtävä on luoda suotuisat edellytykset yksityiselle toimeliaisuudelle. Toiseksi monissa puheenvuoroissa lähdetään liikkeelle siitä, että valtio ei pysty ennakoimaan, mitkä yritykset, sektorit tai teknologiat menestyvät tulevaisuudessa. Toisin sanoen valtion ei katsota pystyvän valitsemaan voittajia.

Innovaatiotutkimuksessa on kuitenkin viime vuosina alettu korostaa valtion merkitystä korkean teknologian kasvualojen luomisessa ja innovaatiovetoisessa taloudessa. Uuden valtiointerventionismin malliksi on nostettu yllättäen Yhdysvallat, jonka puolustushallinnon valtavien tutkimus- ja kehittämispanostusten sekä julkisten hankintojen on katsottu merkittävästi vauhdittaneen korkean teknologian kasvua.

Sussexin yliopiston innovaatiotaloustieteilijän Mariana Mazzucaton kirja The Entrepreunial State. Debunking Public vs. Private Sector Myths (2013) osoitti, että Applen iPhone-älypuhelimen takaa löytyvien älykkäiden teknologioiden takaa voidaan löytää Yhdysvaltojen liittovaltion investoinnit. Mazzucato on korostanut tutkimustyössään liittovaltion merkittävää roolia myös bio- ja nanoteknologian kehitykselle. Riskipääoma kiinnostui näistä teknologioista vasta 10–20 vuotta julkisen alkupanostuksen jälkeen.

Mazzucato kirjoittaa yrittäjähenkisestä valtiosta, sillä hänen mukaansa yrittäjyys ja innovaatiot eivät liity pelkästään teknologianörttien autotallipuuhasteluun, josta voi kasvaa Microsoftin tai Applen kaltaisia Piilaakson suuryrityksiä. Innovaatiotoiminnan edellyttämää ”hulluutta” tai suoranaista uhkarohkeutta on Yhdysvalloissa rahoitettu julkisella rahalla enemmän kuin yleisesti ymmärretään. Yrittäjähenkinen valtio tarjoaa kärsivällistä pääomaa ja ottaa innovaatiotoiminnan riskiä kannettavakseen.

Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, sillä uudenlainen teknologia- ja innovaatiopolitiikan malli sai alkunsa jo vuonna 1958. Yhdysvaltojen liittovaltio perusti tuolloin Advanced Research Projects Agencyn (ARPA), joka alkoi ohjata puolustushallinnon kautta rahaa missioihin, jotka tuntuivat aikanaan mahdottomilta.  Missioista käyvät esimerkiksi Apollo-kuuprojekti tai Kansallisen terveysinstituutin ”sota syöpää vastaan”. Yhdysvaltojen teknologia- ja innovaatiopolitiikan mallia on usein luonnehdittu missio-orientoituneeksi.

Kansainvälinen keskustelu yrittäjähenkisestä valtiosta haastaa tulkitsemaan myös Suomen ja koko EU:n elinkeinopolitiikan historiaa ja nykypolitiikkaa uudesta näkökulmasta. Voidaanko Tekesiä, VTT:tä ja Sitraa ajatella suomalaisina yrittäjähenkisen valtion instituutioina? Onko valtion sopiva rooli innovaatiovetoisessa taloudessa laajempi kuin pelkkä osaamispohjan rakentaminen tai yksityisen sektorin tukeminen? Onko meillä uskallettu keskittää resursseja riittävän visionäärisiin ja kaukokatseisiin hankkeisiin?

Yrittäjähenkisen valtion keskustelu haastaa myös väitteet siitä, että julkiset investoinnit syrjäyttäisivät yksityisiä investointeja. Itse asiassa strategisesti osaamiseen, teknologioihin, infrastruktuuriin ja kasvualoihin investoiva julkinen sektori luo uusia investointikohteita ja markkinoita yksityiselle sektorille. Yksityisen sektorin menestys suorastaan edellyttää kärsivällisesti toimivaa yrittäjähenkistä valtiota.

Jos haluamme luoda Suomeen älykästä ja laadukasta kasvua, niin Suomessa on syytä pyrkiä investointiluonteisten julkisten menojen lisäämiseen. Julkisista t&k -menoista on leikattu viime vuosina, vaikka samaan aikaan myös yksityiset t&k -menot ovat romahtaneet Nokian kriisin vaikutuksesta. Yliopistojen rahoituksesta ja innovaatiotoiminnasta leikkaaminen on ollut lyhytnäköistä politiikkaa.

Tulevaisuusinvestointien lisäksi toinen tärkeä keskustelu koskee julkisia hankintoja, joiden kautta voitaisiin luoda kysyntää korkean teknologian innovatiivisille kasvuyrityksille. Jos vuosittaisista noin 35 miljardin julkisista hankinnoista Suomessa pienikin osa käytettäisiin innovaatiovetoisen kasvun tukemiseen, olisi tällä valtava vaikutus talouden uudistumiselle.

Kirjoitus julkaistu Aamulehdessä 28.1.2015