Henning Meyer: Poliittisia vastauksia digitaalisen vallankumouksen haasteeseen


Kalevi Sorsa -säätiö | 15.09.2017

Social Europe Journalin päätoimittaja ja London School of Economicsin tutkija Henning Meyer käsittelee Impulsseja-sarjan esseessään teknologiseen kehityksen leviämiseen vaikuttavia tekijöitä ja yhteiskuntapolitiikan vaihtoehtoja digitalisaation aikakaudella. Meyer korostaa, että erilaiset suodattimet – kuten eettiset lähtökohdat, yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, lainsäädännön rajoitteet tai yrityskulttuuri – vaikuttavat väistämättä teknologiseen kehitykseen. Kaikki mikä on teknisesti mahdollista, ei siis tule vaikuttamaan ihmisten arkielämään nopealla aikataululla ja täydellä voimalla.

Meyer nostaa artikkelissaan yhteiskuntapoliittisen analyysinsä lähtökohdaksi sen, että ei ole varmuutta siitä, toteutuvatko nykykeskustelun synkät ennusteet laajamittaisesta työpaikkojen menetyksestä. Joka tapauksessa päätöksentekijöiden on oltava valmistautuneita, mikäli työmarkkinat muuttuvat merkittävästi. Meyerin mukaan usein digitalisaatiokeskustelussa mainittu perustulo ei ole riittävä vastaus teknologisen työttömyyden uhkaan. Meyer hahmottelee sen sijaan politiikkapaketin, joka pitää sisällään esimerkiksi työajan lyhentämisen, koulutuspoliittisen uudistuksen, työtakuun ja työntekijöiden ja valtion omistuksen laajentamisen kaltaisia tavoitteita.

Lue PDF
Lue Issuussa


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö