Green New Deal monitieteisen ympäristötutkimuksen näkökulmasta


Kalevi Sorsa -säätiö | 27.02.2019


Yhdysvaltain politiikassa ja mediassa on paraikaa käynnissä räjähdysmäisesti etenevä keskustelu, joka on jäänyt suomalaisessa mediakentässä presidentti Trumpin sinänsä kohtalokkaiden toilailujen varjoon. Mobilisoidaan jälleen Yhdysvaltojen talous ja toteutetaan Green New Deal (GND), kuuluu nuoren kongressiedustajan Alexandria Ocasio-Cortezin (AOC) ympärille rakentuneen, yhä laajenevan joukon vaatimus. GND:n kannattajat vetoavat poliitikoihin ja kansalaisiin, jotta Yhdysvallat tarttuisi kokonaisvaltaisesti ja yhtäaikaisesti sekä ilmastonmuutoksen torjuntaan että köyhyyden, eriarvoisuuden ja rodullisten epäoikeudenmukaisuuksien muodostamiin sosiaalisiin kriiseihin.

Mikä Green New Deal?

GND ei ole uusi poliittinen nosto, mutta Yhdysvalloissa se on saavuttanut nopeasti laajan kannattajajoukon uudella agendalla. Se kurottaa hämmästyttävän pitkälle suhteessa viime vuosikymmenten rajattuun mahdollisuuksien avaruuteen, jota ovat kutistaneet erilaiset taloudellisina ja poliittisina realiteetteina pidetyt totunnaisuudet, erityisesti Euroopassa, jossa reagoitiin vuoden 2008 kriisiin talouskuripolitiikalla. GND:n historialliset viittauspisteet ovat 1930-luvun New Deal ja sitä seurannut toisen maailmansodan aikainen talouden mobilisaatio. New Deal loi pitkittyneen laman keskellä kipeästi kaivattuja työpaikkoja ja joukon poliittisia keinoja, jotka purkivat alueellista ja ihmisryhmien välistä epätasa-arvoa. Kiinnostavaa on, että historiallinen New Deal sisälsi myös ympäristöpoliittisia toimia: työvoimaa kohdennettiin laajoihin luonnonsuojelu- ja ympäristönehostushankkeisiin. GND:ssä erityisen huomion saavat etniset vähemmistöt ja naiset, jotka jätettiin liian usein historiallisen New Dealin luomien mahdollisuuksien ulkopuolelle.

Sodan aikainen yhdysvaltalaisen teollisuuden massamobilisaatio oli puolestaan tae sille, että länsimaista demokratiaa voitiin puolustaa maailmalla. Sotateollisuuden organisoinnissa valtiovallalla oli merkittävä toimeenpaneva, rahoituksen turvaava ja eri talouden toimijoita yhteen saattava rooli. Tyypillisesti liittovaltio asetti tuotantotavoitteet ja kertoi maksamansa hinnan ja yksityiset yritykset hoitivat tuotannon mahdollisimman kustannustehokkaasti. Käytännössä operaatioon osallistui insinöörejä, liikemiehiä, virkamiehiä, työläisiä ja muita tahoja yhteiskunnan eri tasoilla: keskushallinnossa, uusissa ja vanhoissa liittovaltion ja osavaltioiden virastoissa, yrityksissä, julkisissa organisaatioissa, järjestöissä, ja niin edelleen. Teolliset yritykset menettivät itsenäistä päätäntävaltaansa, mutta toisaalta yritykset rakensivat samalla edellytyksiä tuleviin innovaatioihin ja niiden omistajat saivat lopulta varsin hyvät taloudelliset korvaukset.

Nyt käsillä on GND:n kannattajien mukaan ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden muodostama eksistentiaalinen kaksoiskriisi. Yhdysvaltalaisella yhteiskunnalla ei ole edellytyksiä jatkaa nykyisessä muodossaan. Koska kriisi on yhteinen, se täytyy myös ratkaista yhdessä: GND:n mukaan kansakunta on mobilisoitava, jotta ilmastonmuutos voidaan selättää ja Yhdysvalloista voidaan tehdä oikeudenmukainen, kukoistava, tuottelias ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.

Kenties yllättävin piirre GND:n nousussa on ollut, että se on vetänyt mukanaan laajempaan julkiseen keskusteluun talouden totunnaisia ajattelutapoja ravistelevan modernin rahateorian (Modern Monetary Theory, MMT). Sen akateeminen tausta on jälkikeynesiläisessä tai uuschartalistisessa tutkimusperinteessä. MMT:n keskeinen johtopäätös on, että maan, jolla on oma valuutta ja oma keskuspankki, talouden toimintaa ei rajoita julkisten varojen niukkuus vaan reaaliset resurssit kuten osaaminen ja luonnonvarat. Talouspolitiikassa MMT:n mukaisesti huomio kiinnittyy inflaation pitämiseen järkevällä tasolla budjettitasapainoon tuijottamisen sijaan. Johtopäätöksiltään MMT on siis linjassa sekä New Dealin että sota-ajan mobilisaation kanssa: se tehdään, mikä sosiaalisesti ja materiaalisesti on tavoiteltavaa ja mahdollista. GND:n kannattajien lyhyt vastaus kysymykseen, miten varsin mittavat vähäpäästöisen infrastruktuurin uudistamishankkeet rahoitetaan, kuuluu: kuten kaikki muutkin laajat yhteiskunnalliset projektit.

Suomen ekologinen jälleenrakennus

Miltä GND näyttäisi suomalaisessa kontekstissa? Monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö on Suomessa esittänyt ajatuksen ekologisesta jälleenrakennuksesta, jonka yhtäläisyydet GND:hen ovat huomattavat. Ekologisen jälleenrakennuksen ideana on uudistaa suomalaisen yhteiskunnan infrastruktuuri ja talouden käytännöt siten, että vähennämme ilmastopäästöjämme globaalien ilmastotavoitteiden määrittämässä nopeassa tahdissa ja pidämme huolen tasa-arvoisista mahdollisuuksista toteuttaa hyvää elämää. Historiallisena viitepisteenä on toisen maailmansodan jälkeinen suomalaisen yhteiskunnan jälleenrakennus, jossa raunioitunut infrastruktuuri ja teollisuus rakennettiin entistä ehommaksi ja luotiin sosiaaliset ja poliittiset edellytykset tulevien vuosien hyvinvointiyhteiskunnan kehitykselle. Siinä missä sodan jälkeinen projekti kytki infrastruktuurimme ja taloutemme entistä vahvemmin fossiilisiin polttoaineisiin, ekologinen jälleenrakennus irtautuu näistä kytköksistä niin sähkön ja lämmön tuotannossa, liikenteessä, rakentamisessa kuin maataloudessakin.

GND ja ekologinen jälleenrakennus lähtevät havainnosta, että onnistunut päästövähennystavoitteiden toteuttaminen vaatii yhteisen kokonaisvaltaisen vision asettamista ja talouden ohjaamista. Suomessa tämä tarkoittaa esimerkiksi, että eri teollisuuden aloja ohjataan ylisektoraalisesti samaan tavoiteltuun suuntaan. Tehtävä on vaativa, sillä jo yhden sektorin, metsäteollisuuden, sisällä ilmastotavoitteet asettavat merkittäviä haasteita. Metsäsektorin muutokselle paineita luo erityisesti, että metsät ovat hiilinieluina ratkaiseva osa kansallisten päästövähennystavoitteiden toteuttamista. Hiilinielujen turvaamiseksi metsien hakkuita ei voida lisätä. Lyhytkestoisista ja matalan jalostusarvon tuotteista on puolestaan siirryttävä pitkäkestoisiin ja korkeamman jalostusasteen puutuotteisiin, jotka sitovat hiiltä. Resurssienkäytön näkökulmasta nykyinen biotalouspolitiikka asettaa metsätaloudelle epäjohdonmukaisen vision, jossa puuta pitäisi riittää yhtä aikaa bioenergiaksi, paperiksi ja selluksi sekä uuden sukupolven biotuoteratkaisuihin – samalla kun olisi täytettävä tiukentuneet ilmastotavoitteet. 

Asia monimutkaistuu entisestään, kun kuvaan lisätään esimerkiksi metalli- ja rakennusteollisuudessa vaadittavat päästötoimet. Esimerkiksi terästeollisuus voi vaaditussa aikataulussa pudottaa päästöjään vain tiettyyn rajaan saakka, minkä jälkeen päästöjä on kompensoitava muilta sektoreilta eli käytännössä niitä on sidottava metsiin. Rakennusteollisuuden on puolestaan haettava uusia ratkaisuja korvaamalla paljon päästöjä aiheuttavaa betonirakentamista puurakentamisella, mikä luo entisestään lisäpaineita metsäsektorin resurssien käytön suunnittelulle. Mikäli puolestaan metsäsektorilla sitoudutaan kasvaviin metsähakkuisiin, on muiden teollisten sektorien käytävä entistä rajumpiin, käytännössä lähes mahdottomiin päästötoimiin.

Kolmen teollisen sektorin karkeakin tarkastelu osoittaa talouden ohjaamisen tärkeyden seuravan parin vuosikymmenen aikana. Kullakin sektorilla on myös omat valtasuhteensa ja intressinsä, jotka pitävät teollisuuden edellytyksiä sinnikkäästi historiallisesti rakentuneissa asemissa ja olettamissa. On myös selvää, että kapea teollisuuspoliittinen katsanto ei riitä uudistamaan suomalaista teollisuutta vähäpäästöiseksi vaan sen kylkeen on nivottava mittavia satsauksia vaativat tutkimus- ja tuotekehittelytoimet sekä tavoiteorientoitunut innovaatiopolitiikka. Nämä seikat korostavat entisestään yhteisen vision omaksumisen tärkeyttä ja julkisen vallan ohjaavaa roolia vaikeidenkin ratkaisujen toteuttamisessa.

Green New Dealilla on materiaaliset rajoitteet

Monitieteisen ympäristötutkimuksen näkökulmasta GND:n muotoilussa on kuitenkin toistaiseksi myös merkittäviä aukkoja. BIOS on kiinnittänyt erityistä huomiota fossiilisten polttoaineiden erityislaatuisuuksiin ja muihin yhteiskunnan kehityksen kannalta keskeisiin materiaalisiin reunaehtoihin. Nähdäksemme GND:n olisi tärkeää erotella paljon selkeämmin fossiilisten polttoaineiden määrittämä ja niiden jälkeinen maailman tuotannollisesti ja kokemuksellisesti. Fossiilisten polttoaineiden EROI (energy return on investment), energiantuotannollinen hyötysuhde, on ollut järisyttävän hyvä. Ne ovat olleet halpoja ja helposti saatavilla. Aurinko-, tuuli- ja ydinvoima eivät yllä samaan – on hyvin todennäköistä, että ne eivät kykene korvaamaan fossiilisten tarjoamaa energiasyötettä ainakaan parin seuraavan vuosikymmenen aikana eli päästövähennystavoitteiden toteuttamisen aikaikkunassa. Fossiiliset polttoaineet ovat valmiiksi paketoitua energiaa tiiviissä, kevyessä ja helposti liikuteltavassa muodossa. Aurinko- ja tuulivoima tuottavat vaihtelevasti, ja jos niitä ei käytetä luonnonkulkuja myötäillen, niille on rakennettava varastot, mikä on toistaiseksi osoittautunut hyvin vaikeaksi tehtäväksi isossa mittakaavassa.

On siis nähtävissä, että teollistuneissa maissa energiankäyttö vähenee pikemminkin kuin lisääntyy. Materiaalisten resurssien rajoitteet nousivat edellä esiin suomalaisten metsien talouskäyttöpaineiden yhteydessä. Tiedämme myös, että globaali luonnonvarojen käyttö on nykyisellään kestämättömällä tasolla. Alammekin kokemuksellisesti – ja samalla myös esimerkiksi liiketoimintastrategisesti – huomata, että mikä tahansa ei olekaan energeettisessä ja materiaalisessa mielessä mahdollista.

Sellainen GND, joka lupaa ilmastoratkaisuksi pelkästään massiivisesti laajentuvaa vihreää teollista tuotantoa ja korkeaa palkkatasoa jokaiselle, asettuu materiaalisesta näkökulmasta kyseenalaiseksi. Biofysikaalisessa maailmassa tällaiselle visiolle ei ole perusteita. Onkin nähtävä, että yhteiskunnan kokonaisvaltaisessa uudistamisessa mielekkäitä töitä riittää kaikille, mutta niiden ei tarvitse tuottaa jatkuvasti kasvavaa ostovoimaa. Työt ovat mielekkäitä siinä mielessä, että ne luovat osallisuuden kokemuksen sukupolven mittaisesta urakasta, jolla rakennetaan toivorikasta tulevaisuutta pelon ja ahdistuksen sijasta. Lisäksi työt voidaan organisoida mielekkäämmin kuin valtaosa nykyisistä työpaikoista, esimerkiksi ilman kvartaalitalouden ylilyöntejä tai kehnoja työolosuhteita. Toteuttaakseen lupauksensa tasapuolisista mahdollisuuksista hyvään elämään, ekologisen jälleenrakennuksen tai GND:n täytyy taata vähäosaisimmillekin perustarpeiden tyydyttämiseen riittävä ostovoima (tai vastaavat palvelut ilman rahamääräistä transaktiota). Kolikon kääntöpuoli on, että rikkaiden – nykyään ylikuluttavien – kulutus vähenee.

Onko vähemmän vähemmän? Yltäkylläisyyden näkökulmasta ei. Se voi tarkoittaa enemmän aikaa tärkeiden asioiden ja läheisten parissa. Väkevämpiä ihmissuhteita, laadukasta kasvatusta, hoivaa ja sivistystä. Ja tietoisuutta siitä, että yksilöinä ja kollektiivisesti emme ole osa tulevaisuuden tuhoavaa koneistoa.

Rahoituksen näkökulmasta yhdysvaltalaisella GND:llä ja euromaata koskevalla ekologisella jälleenrakennuksella on valtava ero. Mutta se ei liity vain talouksien kokoon ja dollarin asemaan kansainvälisessä valuuttajärjestelmässä. Ero syntyy siitä, että euromaalla ei ole omaa valuuttaa eikä keskuspankkia, eikä se tällöin voi suvereenisti päättää julkisen rahoituksensa järjestämisestä. Euromaan oletetaan noudattavan euroalueen sopimuksia, erityisesti niin kutsutun vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjä. Euroopan keskuspankki ei myöskään voi suoraan rahoittaa valtioiden menoja. Jos siis modernin rahateorian oppeja halutaan täysimääräisesti soveltaa, on ajateltava euroaluetta ekologisen jälleenrakennuksen toimeenpanijana. Sinänsä tämä voisi olla varsin järkevää – esimerkiksi energia- ja liikennesektoria kannattaa ajatella fyysisen toteutuksenkin kannalta yli yksittäisen maan rajojen – mutta poliittisen agendanmuodostuksen ja toimeenpanon kannalta kyseessä on hyvin erilainen prosessi. Toki euromaa voi nykyisen institutionaalisen kehikonkin sisällä esittää laajoja transitio-ohjelmia. Esimerkiksi Espanjan hallitus esitti juuri 47 miljardin euron julkisen investointisuunnitelman ilmastopäästöjen vähentämiseksi seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Kirjoittajat Paavo Järvensivu (KTT), Tero Toivanen (VTT) ja Tere Vadén (dos.) ovat tutkijoita monitieteissä BIOS-tutkimusyksikössä.

Kuva: Rachael Warriner / Sunrise movement

Lue lisää Green New Dealistä:

Ocasio-Cortez, A. 2019. Resolution. Recognizing the duty of the Federal Government to create a Green New Deal. https://www.congress.gov/116/bills/hres109/BILLS-116hres109ih.pdf

Gunn-Wright, R. ja Hockett, R. 2019. The Green New Deal. Mobilizing for a Just, Prosperous, and Sustainable Economy. New Consensus. https://s3.us-east-2.amazonaws.com/ncsite/new_conesnsus_gnd_14_pager.pdf

Lue lisää ekologisesta jälleenrakennuksesta:

BIOS-tutkimusyksikkö, 2019. Yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus. Taustamateriaali Kalevi Sorsa -säätiön ja BIOS-tutkimusyksikön järjestämään Talous-ja ilmastopolitiikka vaalikaudella 2019–2023-seminaariin 22.11.2018. http://bios.fi/files/bios_sorsa_j%C3%A4lleenrakennus.pdf

Järvensivu, P. 2016. Rajattomasti rahaa niukkuudessa, Like.

Järvensivu, P. & Toivanen, T. 2018. Kuinka Suomi voi toteuttaa Pariisin sopimuksen mukaisen ekologisen jälleenrakennuksen? Politikasta.fi, 18.10.2018, osoitteessa: https://politiikasta.fi/kuinka-suomi-voi-toteuttaa-pariisin-ilmastosopimuksen-mukaisen-ekologisen-jalleenrakennuksen/

Järvensivu, P. & Toivanen, T. 2018. Miten järjestää työ ja työllisyys ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella? Teoksessa Suoranta, A. & Leinikki, S. (toim.) Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta: mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus. Vastapaino, Tampere, s. 44–61.

Järvensivu, P., Toivanen, T., Vadén, T., Lähde, V., Majava, A. & Eronen, J. T. 2018. Governance of Economic Transition. Invited background document to the chapter ”Transformation: The Economy” for the Global Sustainable Development Report 2019 drafted by the UN-appointed Group of Independent Scientists. http://bios.fi/bios-governance_of_economic_transition.pdf

Toivanen, T. 2017. Voidaanko ilmastonmuutokseen vastata sodalla? Politikasta.fi, 7.10.2017, https://politiikasta.fi/voidaanko-ilmastonmuutokseen-vastata-sodalla/


Kommentit

Kalevi Sorsa -säätiö