Aapo Hiilamo

Suomalaisten luottamus terveyden­huolto­järjestelmään on murentunut 2020-luvulla

Vain vähän terveydenhuoltojärjestelmään luottavien osuus on nelinkertaistunut neljästä prosentista 17 prosenttiin vuosina 2021–2024. Luottamus laski kaikissa väestöryhmissä, mutta erityisen jyrkästi pienituloisilla ja yksinasuvilla. Terveydenhuollon lisärahoitus ja rakenteelliset uudistukset voisivat auttaa luottamuksen palauttamisessa.

Tulokset käyvät ilmi Kalevi Sorsa -säätiön analyysistä, jonka on kirjoittanut väestötieteen tohtori Aapo Hiilamo. Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen keräämän Kansalaispulssi-kyselyn tuloksia vuosilta 2021–2024.

– Luottamuksen lasku on huolestuttavaa, sillä se ei kerro ainoastaan palvelujen tasosta vaan heikentää kansanterveyttä jo itsessään. Jos kansalaiset luottavat terveyspalveluihin, he paitsi hakeutuvat hoitoon ajoissa, myös osallistuvat aktiivisesti oman terveytensä edistämiseen esimerkiksi noudattamalla terveydenhuollon ammattilaisten suosituksia ja rokotusohjelmia, toteaa Hiilamo.

Yleinen kansalaisten luottamuksen aleneminen julkiseen hallintoon ei selitä muutosta kuin pieneltä osin, sillä luottamus muihin viranomaisiin ei ole pudonnut samalla tavalla. Vain luottamus hallitukseen laski määrällisesti enemmän vuodesta 2021 vuoteen 2024, 83 prosentista 57 prosenttiin.

– Luottamuksen lasku terveyden­huolto­järjestelmään voi johtua palvelujen heikentymisen ohella kriisipuheesta. Myös terveydenhuoltojärjestelmän muutokset kuitenkin vaikuttavat, sillä luottamus on heikentynyt eniten väestöryhmissä, jotka käyttävät paljon palveluja. Palvelujen heikentymisestä kertoo sekin, että tilastojen mukaan yhä useampi jää ilman hoitoa pitkien jonojen vuoksi, Hiilamo arvioi.

Raportissa on esitetty myös ratkaisuja ongelmaan. Poliittisten päätösten merkitys kasvaa tulevina vuosina, kun paljon palveluja käyttävien ikääntyneiden osuus nousee. Yli 80-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan 150 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä, mutta hallitus ei ole tehnyt päätöksiä lisätä resursseja palvelutarpeen kasvun mukaisesti.

– Leikkaukset terveydenhuollon rahoituksesta ja esimerkiksi hoitotakuun pidentäminen voivat heikentää edelleen luottamusta julkisiin palveluihin. Luottamusta vähentää myös keskustelu hyvinvointialueiden alijäämistä sekä irtisanomisista, Hiilamo sanoo.

Hiilamon mukaan luottamuksen palauttaminen terveyspalveluihin vaatii myös rakenteellisia uudistuksia, kuten hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmän uudistamista sekä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon vastuiden tarkempaa määrittelyä. Sen sijaan yksityisten lääkärikäyntien tukeminen Kela-korvauksin ei ole kustannustehokas tapa parantaa hoitoon pääsyä.

– On tärkeää keskustella yhtäältä siitä, kuinka paljon ylipäätään haluamme käyttää julkisia varoja sosiaali- ja terveyspalveluihin ja toisaalta siitä, minkä tasoiset palvelut niillä voimme realistisesti saada. Luottamus terveyden­huolto­järjestelmään on vaikea rakentaa, mutta helppo menettää, sanoo Hiilamo.

Hyvinvointilupauksen loppu: Miten suomalaisten luottamus terveyden­huolto­järjestelmään on kehittynyt vuosina 2021–2024? on luettavissa Kalevi Sorsa -säätiön verkkosivulla. Kalevi Sorsa -säätiön talouspolitiikan tutkimukseen on saatu rahoitusta Palkansaajasäätiöltä, Kuluttajaosuustoiminnan säätiöltä, Riihi säätiöltä ja Turun työväensäätiöltä.

Kuva: Tilda Hopia

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Anna Kuokkanen

viestinnän asiantuntija

Kalevi Sorsa -säätiö

050 553 3507

anna.kuokkanen@sorsafoundation.fi

Jaa: Facebook · LinkedIn · Twitter