Salokannel: Ekologisen kompensaation lyhyt oppimäärä

Ekologinen kompensaatio on noussut mukaan yhdeksi ehdotetuksi ratkaisuksi luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen, eli elonkirjokadon pysäyttämiseen. Kaikkien luonnonarvojen sääntelyn kanssa tekemisissä olevien tulisi tuntea sen perusteet. Ydinajatuksena ekologisessa kompensaatiossa on se, että kun maata, josta elonkirjokin on riippuvainen otetaan yhtäällä ihmisen käyttöön, jonnekin muualle konkreettisesti luodaan elonkirjoa kompensoimaan aiheutettu haitta, kertoo väitöskirjatutkija Veera Salokannel.

Tieteellinen tieto ilmastomuutoksesta ja biologisen monimuotoisuuden (elonkirjon) häviämisen vaikutuksista kannustaa toimimaan nopeasti ja tehokkaasti asian ratkaisemiseksi. Näillä muutoksilla on myös vaikutusta ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Syynä elonkirjon vähenemiseen on esimerkiksi luontotyyppien ja elinympäristöjen menetykset ja niiden pirstoutuminen pienempiin osiin sekä ekologisten yhteyksien väheneminen. Elinympäristöjä voivat tuhota asuinrakentaminen, metsätalous, maatalous, kaivostoiminta, teollisuus, teiden ja rautateiden rakentaminen, vesivoiman rakentaminen jne. Maankäyttömuutos voi olla myös metsittämistä tai suojelualueeksi muuttamista eli elonkirjoa voidaan tukea jälkimmäisillä maankäyttömuutoksilla. Toistaiseksi ensimmäiseksi mainitut maankäyttömuutokset ovat yleisiä ja kasvavat jatkuvasti. Kompensaatiolla pyritään hidastamaan näiden ilmiöiden kielteisiä vaikutuksia luonnolle ja mukautumaan niihin. Ekologista kompensaatiota käytetään siis lieventämään erilaisten hankkeiden vaikutuksia elonkirjoon ja ekosysteemipalveluihin. Käytännössä ekologinen kompensaatio tarkoittaa esimerkiksi soiden palauttamista, elinympäristöjen luomista, lajien siirtämistä, lajien kulun helpottamista, uudelleenmetsittämistä jne.

Ekologinen kompensaatio on ollut sääntelykeinona käytössä jo 1970 -luvulta lähtien Yhdysvalloissa ja Saksassa. Kompensaatiolla on pyritty hillitsemään voimakkaan maankäytön aiheuttamia haittoja. Yhdysvalloissa kompensaatio koski aluksi rakentamisesta vesiympäristöön kohdistuvien haittojen hillintää ja myöhemmin myös uhanalaisten lajien elinympäristöjen turvaamista. Saksassa kompensaatiolla on pyritty turvaamaan sekä luonnonarvoja että maisemallisia arvoja. Yhdysvalloissa ja Australiassa on myös käytössä luonnonarvopankkijärjestelmä, jossa luonnonarvoilla käydään kauppaa: pankki tallettaa luonnonarvoiltaan sopivia kohteita, maanomistajat voivat myydä alueita kompensaation käyttöön ja luonnonarvon menetyksen aiheuttaja maksaa pankille kompensaatiotoiminnasta. Suomessa kompensaatiotyyppistä ajattelua on ennestään ollut esimerkiksi kalatie- ja kalaistutusvelvoitteissa ja hakkuiden jälkeisellä istutusvelvoitteella. Ekologinen kompensaatio luokitellaan taloudelliseksi ohjauskeinoksi.

Korvauksen ja kompensaation idea löytyy ns. lieventämishierarkiasta, jota tulisi soveltaa eri kehitysprojektien valtuuttamisessa ja suunnittelussa. Eri lieventämishierarkian asteet ovat välttäminen, minimointi, palauttaminen ja korvaus / kompensaatio. Lieventämishierarkian perusajatuksena ovat ei nettohävikkiä -periaate, jonka mukaan elonkirjolle ei tule aiheutua nettovahinkoa, ja nettohyötyperiaate, jonka mukaan elonkirjon tulisi kokonaisuudessaan saada nettohyötyä. Ei nettohävikkiä -periaatteen ongelmana on löytää sopivaa tilaa elonkirjolle, kenen mailla kompensaatio tapahtuu ja kompensaatiotoimenpiteen onnistumismahdollisuudet. Luonnonarvot ovat erilaisia. Kosteikon luominen voi onnistua helpostikin, mutta vanhaa metsää tai kallioelinympäristöä on hankala korvata. Lieventämishierarkiaa ei sovelleta yleisimpiin luonnonvarasektoreihin, jotka vaikuttavat haitallisesti elonkirjoon, kuten maa-, kala- ja metsätalousaloihin.

Suora velvollisuus kompensoida löytyy tällä hetkellä ainoastaan luonnonsuojelulaista ja sen Natura 2000 -suojelua koskevasta sääntelystä. Logiikka menee siten, että pääsääntönä on suojellun alueen tai lajin (käytännössä suojellun lajin elinympäristön) suojelu, mutta erityisin kriteerein suojelusta voidaan poiketa. Velvollisuus kompensoida aktivoituu, jos poikkeusluvan hakija pystyy osoittamaan poikkeuskriteerien olemassa olon. Luonnonsuojelusääntelyssä käytetään nimenomaan termiä korvata, joka viittaa siihen, että luonnon arvon menetys on hyvitettävä samankaltaisella luonnonarvolla. Kompensaatio taas sanana viittaa laajempaan kaupankäyntiä koskevaan ajatteluun. Esimerkiksi tälläkin hetkellä jokainen lentomatkustaja voi vapaaehtoisesti kompensoida omasta lentämisestään aiheutuvat päästönsä maksamalla jollekin kompensaatioita tuottavalle taholle, joka sitten toteuttaa kompensaatiotoimenpiteitä käytännössä.

Ekologinen kompensaatio onkin nykyisellään järjestelmä, jota pääasiassa käyttävät hankkeita suunnittelevat tahot, suunnitteluviranomaiset sekä lupaviranomaiset. Kompensointi kytkeytyy taloudellisen kehityksen tai toisin sanoen talouskasvuun liittyvien elonkirjolle aiheutuvien vaikutusten hillitsemiseen. Kompensaatiota (tarkemmin korvaamista) käytetään myös, kun tarve poiketa tiukasta luonnonsuojelusta johtuu haitallisista vaikutuksista ihmisiin, terveyteen, turvallisuuteen tai muihin ympäristöhyötyihin.  Ekologiseen korvaukseen ja kompensaatioon liittyviä ongelmia ovat itse käsitteet (mikä tosiasiallisesti on kompensaatiota ja korvausta, mikä toimenpide taas osa lievennyshierarkian muita toimenpiteitä), kompensaation hyväksyttävyys, aikataulut, operaatioiden onnistumisen todennäköisyys, seuranta, valvonta, tulevien muutosten hallinta ja rahoitus. Ovatko tieteellisen tiedon pohjalta muutettavat, elonkirjolle hyödylliset käytännöt ekologista kompensaatiota vai tulisiko niin tehdä joka tapauksessa?

Elonkirjokatoa ja ilmastonmuutosta on syytä lähestyä kokonaisuutena, sillä ilmastonmuutoksen torjunnan ja elonkirjon kadolla on yhteys. Ilmiöiden hidastamiseksi asetetuilla erilaisilla tavoitteilla on kytkentöjä toisiinsa, joista osa on ristiriitaisia. Esimerkiksi elonkirjolle hyödylliset toimet hyödyttävät usein myös ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, mutta kaikki ilmastotoimet eivät ole positiivisia elonkirjon kannalta. Näin voi käydä vaikkapa liikennejärjestelmiä muutettaessa. Sähköauto on päästötön, mutta mitkä ovat sähköautoilun ja sen tarvitseman akkuteknologian mineraalihankinnan ja kierrätyksen ulkoisvaikutukset elonkirjolle? Juna on joukkoliikennevälineenä verraton, mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että jo rakennettu moottoritie ei riitä liikkumiselle, vaan tarvitaan lisää liikenneväyliä elinympäristöjä pirstaloimaan?

Kompensaatiota pohdittaessa olisi hyvä tarkastella kokonaisuutta, yhteiskunnan todellisia tarpeita sekä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ekologinen korvaaminen on jo melko selkeästi ymmärrettävissä, mutta mitkä kaikki toimet voidaan lukea ekologiseksi kompensaatioksi, on vielä epäselvää. Kompensaatioiden vaikuttavuutta koskevissa tutkimuksissa on todettu, ettei ekologinen kompensaatio ole kyennyt vaikuttamaan riittävän tehokkaasti elonkirjon tilan heikkenemiseen. Tällä hetkellä ekologista kompensaatiota kehitetään osana luonnonsuojelulainsäädännön uudistamista. Kompensaatiota tulisi kuitenkin kehittää myös laajemmin osana maankäytön suunnittelua.

Veera Salokannel tekee oikeustieteellistä väitöskirjaa ekologisesta kompensaatiosta Lapin yliopistoon Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoituksella. Hän työskentelee myös nuorempana tutkijana BlueAdapt -hankkeessa, jossa etsitään yhteiskunnallisia ratkaisuja turvaamaan sekä vesiekosysteemien että taloudellisten ja sosiaalisten järjestelmien kestävyys.