Poliittinen taistelu ympäristöministeriöstä 1980-luvulla ja mihin sitä tarvitaan tänään?
Suomen ympäristöministeriön perustamisesta tuli tässä kuussa kuluneeksi 40 vuotta. Kalevi Sorsa -säätiö järjesti juhlavuoden kunniaksi tilaisuuden, jossa aikalaiset ja muut ministeriön toimintaan perehtyneet kertoivat ympäristöministeriön perustamisen syistä sekä taustalla käydyistä poliittisista kamppailuista. Tilaisuudessa suunnattiin katse myös tulevaisuuteen.
Tilaisuuden avasi SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman, jolle ensimmäinen ympäristöministeri Matti Ahde oli tärkeä esikuva. Lindtmanin mukaan Ahde usein muistutti puoluetovereita siitä, että sosialidemokraattisen liikkeen pitää olla edelläkävijä ympäristöasioissa. Ahteen kädenjälki ilmastonmuutoksen torjunnassa oli vahva ja hän ymmärsi alusta asti kansainvälisen yhteistyön merkityksen. Ahteen kutsusta Etyk-maiden ympäristönsuojelusta vastaavat ministerit tapasivat vuonna 1985 Finlandia-talossa ja sopivat ilmastonsuojelusopimuksesta.
Lindtmanin mukaan Suomi voi olla puhtaan energian huippuvaltio. Vihreä siirtymä on paitsi täysin välttämätön, se vaatii myös aivan uudenlaista yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Suomen tulee tukea uusien innovaatioiden kehittämistä määrätietoisesti.
Entinen ympäristöministeriön ylijohtaja ja SDP:n ympäristötyöryhmän sihteeri Olli Ojala kertoi ympäristöministeriön perustamiseen johtaneista kehityskuluista 1960-luvun lopulta lähtien.
Ensimmäinen yritys pohtia ympäristöhallinnon vahvistamista oli luonnonsuojelulakikomitean ehdotus vuonna 1966 valtion luonnonsuojelunvalvojan toimiston muuttamisesta itsenäiseksi luonnonsuojelukeskukseksi. Varsinaisen ministeriön perustamiseen oli kuitenkin vielä pitkä matka.
Perustaminen ei myöskään tapahtunut ilman ristiriitoja. Kun ympäristöhallinnon kehittämistä pohdittiin 1970-luvulla, lausunnot olivat ristiriitaisia. MTK:n lisäksi myös teollisuus vastusti ympäristöhallinnon keskittämistä. Mielenkiintoisimman lausunnon antoi Kuopion lääninhallitus, joka lopetti kannanottonsa toteamukseen: ”Varjele meitä sodalta, rutolta ja ympäristöministeriöltä.” Ojalan kattava katsaus ympäristöministeriön perustamisesta on luettavissa pdf-tiedostona.
Keskustapuolueen ympäristöpolitiikkaa väitöskirjassaan tutkinut Agronomiliiton toiminnanjohtaja Timo Kaunisto puhui tilaisuudessa keskustapuolueen roolista ympäristöministeriön perustamisesta. Keskustapuolue vastusti uutta ministeriötä 1970-luvulla. Sen miljööpoliittinen toimikunta esitti samanaikaisesti maatalousministeriön muuttamista luonnonvarainministeriöksi. Ajatus sai laajaa tukea puolueessa, joka pyrki hegemoniakamppailuun sosialidemokraattien kanssa ja oli jo pitkään nauttinut maatalousministeriön herruudesta.
Keskustapuolue piti tiukasti kiinni luonnonvarainministeriöstä Virolaisen kauden loppuun kesäkuuhun 1980. Ympäristöministeriön perustamista se ei kuitenkaan pystynyt estämään. Ministeriö perustettiin, vieläpä keskustan ennakoimaa laajempana. Kauniston koko puheenvuoro on luettavissa pdf-tiedostona.
Pertti Salolainen, entinen kokoomuksen ministeri ja kansanedustaja totesi puheenvuorossaan, että luonnonsuojelu on ollut aina vaikeaa, eikä tilanne valitettavasti ole parantunut vieläkään, vaikka suuri osa kansalaisista kannattaa luonnonsuojelun lisäämistä. Työ on usein ollut haastavaa sekä eduskunnassa että esimerkiksi elinkeinoelämän kanssa. Salolaisen mukaan Matti Ahde oli eduskunnassa ilahduttava poikkeus, jonka kanssa yhdessä työskentelemällä saatiin ympäristöministeriön lisäksi vietyä läpi muun muassa koskiensuojelulaki ja soidensuojelulaki. Ahde oli Salolaisen sanoin sydämeltään luonnonsuojeluihminen, ja siksi hänen kanssaan asiat sujuivat.
Salolaisen mukaan juuri nyt erityisen tärkeää on muun muassa EU:n ennallistamisasetuksen edistäminen. Alueet tulee jakaa maakuntakohtaisesti, jotta myös Etelä-Suomesta saadaan riittävästi alueita ennallistamisasetuksen piiriin.
Pekka Haavisto, vihreiden kansanedustaja ja entinen ympäristöministeri kertoi ympäristöministeriön syntyvaiheista omasta näkökulmastaan, joka oli tuolloin ennen kaikkea ympäristöliikkeen näkökulma. Vuonna 1979 maanviljelijät olivat alkaneet kuivaamaan Koijärveä, kun vesioikeuden päätös oli viivästynyt. Silloin joukko ihmisiä lähti Koijärvelle. Monet heistä pidätettiin, mutta ei Haavistoa, joka osallistui tapahtumaan Komposti-lehden toimittajana. Samana vuonna myös pohjoismainen ympäristöliike nosti päätään. Myös mielenosoituksia järjestettiin ja jopa suomalaisen ympäristöliikkeen radikalisoitumisen mahdollisuus oli ilmassa.
Kansalaisjärjestöjen merkityksestä ympäristöministeriön perustamisessa puhui myös Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Hanna Halmeenpää. Suomen luonnonsuojeluliitto esitti ympäristöministeriötä perustettavaksi jo vuonna 1970, ja ympäristöjärjestöt pitivät asiaa jatkuvasti esillä, vaikka muun muassa maanomistajatahot vastustivat ministeriön perustamista.
Ympäristöjärjestöjen toiminta sekä ympäristöhallinnon ja lainsäädännön kehitys kietoutuivatkin vahvasti yhteen 1970- ja 1980-luvulla. Halmeenpään mukaan tämän yhteistyön merkitys ei vähene tänäänkään, koska ympäristöongelmat ovat entistä suurempia ja monimutkaisempia. Tärkeää on edelleen myös kansalaisjärjestöjen rooli vallan vahtikoirana. Esimerkiksi ympäristöministeriön resurssit ovat pienet, ja niiden lisäämiseksi Suomen luonnonsuojeluliitto tekee vaikuttamistyötä.
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damskin mukaan yksi suurimmista muutoksista 40 vuoden aikana on ollut kansainvälisten ilmasto- ja luontosopimusten kasvava vaikutus ympäristöministeriön työhön. Tulevaisuuden suurimmat globaalit eksistentiaaliset riskit ovat ympäristöministeriön työkenttää. Ongelmien ratkaiseminen vaatii ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja keskinäisriippuvuuden ymmärtämistä.
Myös konfliktit vaikuttavat ympäristöön; esimerkiksi Ukrainan sota on valtava ympäristökriisi ja vaikuttaa Suomenlahdelle asti. Ympäristöministeriön ja koko Suomen suurin tuleva tavoite on hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, ja se vaatii paljon yhteistyötä, mutta avaa Suomelle myös mahdollisuuksia.
Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma päätti tilaisuuden kysymällä, vastaavatko ympäristöministeriön resurssit niitä haasteita, joita ministeriön toimialaan kuuluu. Kehityksestä jälkeen jääneet resurssit voivat vaikuttaa kykyyn investoida ja pärjätä muutoksessa. Ilmastonmuutos on myös Euroopan kohtalonkysymys, ja tarvitaankin vahvaa EU:n ympäristöpolitiikkaa, joka tunnustaa jäsenmaiden erilaiset olosuhteet.
Erityisesti oikeudenmukaisen siirtymän merkitys korostuu niin Suomen kuin myös Euroopan päätöksenteossa. Ilmastokriisin torjumisen poliittisissa ratkaisuissa tule ottaa huomioon vaikutukset eri väestöryhmiin ja eri alueille. Tulevaisuuden ympäristöministeriön tulisikin vahvistaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan, koska vain siten voidaan taata ilmastotoimien legitimiteetti kansalaisten silmissä ja sitä kautta ilmastotoimien kestävyys.
