Säätiön seikkailut päästökompensoinnin ihmemaassa 

Ilmastopäästöjen vähentäminen on Kalevi Sorsa-säätiölle tärkeä aihe, sillä tutkimuksessamme keskitymme oikeudenmukaiseen ekologiseen siirtymään. Haluamme vähentää ilmastohaittoja myös omassa toiminnassamme. Jo aiemmin olemme kompensoineet työmatkalennoista aiheutuneet päästöt.

Viime vuonna päätimme, että tarkastelemme jatkossa laajemmin päästöjemme vähentämistä ja niiden hyvittämistä.  Sitä varten selvitimme kaikki viime vuoden päästömme ja päätimme niiden kompensoimisesta tai “kompensoimisesta”, kuten jäljempänä tekstissä käy ilmi.  Tähän meitä kannusti myös toimintaamme rahoittava Kuluttajaosuustoiminnan säätiö, joka on kehittänyt Tradekan kanssa ilmastolaskurin järjestöille. 

Tämä blogi valaisee tekemiämme valintoja ja toimii kokemuspohjaisena esimerkkinä pienen organisaation yrityksestä toimia vastuullisemmin. Kirjoituksen tarkoitus ei ole antaa alasta tai sen toimijoista kattavaa arviota: se kertoo vain, miltä yritys kompensoida päästöjä meidän näkökulmastamme näytti. 

Mitä päästöjen kompensointi tarkoittaa? 

Päästökompensoinnin idea on maksaa jollekin toiselle päästöjen vähentämisestä. Vaikka jokaisen organisaation pitäisikin ensi sijassa vähentää omia päästöjään, täysin päästöttömästi toimiminen on edelleen mahdotonta, ja jotkut päästövähennykset olisivat organisaatiolle itselleen aivan liian kalliita. Jos joku muu kykenee vähentämään päästöjä halvemmalla, siitä on järkevää maksaa.  

Käytännössä päästöjen kompensointi ei ole aivan yksinkertaista. Päästökompensaatiota myyviä vapaaehtoisia hiilimarkkinoita säännellään ja valvotaan toistaiseksi vähän jos lainkaan, ja alalle mahtuu monenlaisia toimijoita ja hankkeita. Esimerkiksi tammikuussa 2023 Guardian- ja Die Zeit-sanomalehtien yhteistyössä tekemä selvitys paljasti, että eniten käytetyn Verra-standardin sertifioimista sademetsähankkeista ehkä jopa 94 prosenttia ei todellisuudessa vähentänyt päästöjä lainkaan.  

Päästöjen kompensointia onkin syytetty sekä aiheesta että aiheetta silkaksi anekaupaksi, rahastukseksi ja viherpesuksi. Epämääräisyys ulottuu myös termeihin: esimerkiksi sanaa kompensaatio käytetään niin kirjavasti, että Valtioneuvoston kanslian vuonna 2023 julkaisema vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyvien käytäntöjen opas suosittelee, ettei päästöjä enää edes väitettäisi “kompensoitavan” (s. 74). 

Voikin kysyä, miksi näistä ongelmista huolimatta päästöjä kannattaa kompensoida? Ensinnäkin kehitys kehittyy. Käytännöt parantuvat koko ajan, ja sekä standardeja että sääntelyä kehitetään. Haastattelemani Finnwatch-kansalaisjärjestön päästökompensointiin perehtyneen ilmastoasiantuntija Lasse Leipolan mukaan suoranaisia huijauksia on vähemmän kuin ennen, vaikka laatupuutteet ovat edelleen hyvin yleisiä.  

Toiseksi kompensaatio on ongelmistaan huolimattakin tärkeä osa ilmastonmuutoksen torjuntaa. Vaikka päästöjen välttäminen on aina ensisijaista, myös kompensointia ja sitä tarjoavia palveluja ja markkinoita tullaan todennäköisesti tarvitsemaan. Kaikki uudet toimialat ja tekniikat tarvitsevat edelläkävijäasiakkaita kasvaakseen. 

Kompensointi myös pakottaa arvioimaan omat päästöt, mikä on lähtökohta myös päästöjen vähentämiselle. Kuten tunnettu johtamisoppi sanoo: mitä ei mitata, sitä ei voi johtaa. Kompensoinnista saimme hyvän syyn mitata, mistä toimintamme haitat syntyvät. 

On tietenkin mahdollista laskea päästöt ja pyrkiä vähentämään niitä käyttämättä senttiäkään rahaa kompensointiin. Kompensointi kuitenkin asettaa päästöille hinnan, ja pienikin hinta on myös kannustin vähentää päästöjä.  

Päästöjen laskenta  

Ensimmäisenä askeleena laskimme päästömme Tradekan tarjoamalla ilmaisella, Excel-pohjaisella päästölaskurilla. Tradekan laskuri on kehitetty erityisesti järjestöjen käyttöön. Myös yrityksille on tarjolla monenlaisia niin maksullisia kuin ilmaisiakin palveluita, kuten Nordean pk-yrityksille suunnattu Business Carbon Calculator. Yksityishenkilöille laskureita tarjoavat esimerkiksi Syke, Sitra, Takuusäätiö ja Martat. 

Helsingin yliopiston Hiilifiksu järjestö -hankkeen muuten vastaavaan laskuriin verrattuna Tradekan laskurin etuna on kyky laskea päästöt paitsi kulutuksen yksiköiden, kuten lentokilometrien, ohella myös vaihtoehtoisesti niihin käytetyn rahan perusteella.  

Vaikka näin saadut tulokset ovat vähemmän tarkkoja huomasimme, että etenkin pienen organisaation voi olla paljon helpompi aloittaa päästöjen laskenta tilikirjasta käsin. Kun laskelmat on nyt kerran tehty ja tiedetään mitä tietoja sitä varten täytyy kerätä, tarkempi laskelma on jatkossa helpompi tehdä.  

Laskelmaa varten tarvitaan tiedot palkattujen henkilöiden tekemistä henkilötyövuosista, etätyön osuudesta, ajoneuvojen käytöstä, vuotuisista työmatkoista ja hankinnoista, järjestetyistä tilaisuuksista, niiden tarjoiluista, osallistujista ja tavoista, joilla osallistujat kulkivat tilaisuuksiin, sosiaalisen median julkaisuista ja käytössä olevista kiinteistöistä. Sähkön ja lämmön kulutustiedot eivät olleet välttämättömiä, mutta tarkensivat laskelmaa.  

Kun tiedot oli saatu kerättyä, niiden syöttäminen valmiiseen Excel-taulukkoon oli melko suoraviivaista lukuun ottamatta sosiaalisessa mediassa jaettujen videoiden laskentaa. Laskuri halusi tiedot muodossa, joita säätiön lähes yksinomaan videoiden jakoon käyttämä YouTube ei suoraan käyttäjälle antanut. Muunnos vaati hieman pähkäilyä, laskurin konepellin avaamista, pyörien potkiskelua ja omia laskelmia, mutta onnistui kuitenkin. 

Lopputuloksena kuuden henkilötyövuoden voimin pyörivän säätiömme hiilijalanjäljeksi vuonna 2023 saatiin yhteensä 20,8 tonnia hiilidioksidiekvivalentteja (CO2-ekv; ekvivalenttius tarkoittaa, että muut kasvihuonekaasupäästöt kuin hiilidioksidi on huomioitu sopivalla muuntokertoimella). Vertailuna, Suomen päästöt olivat vuonna 2022 asukasta kohden noin yhdeksän tonnia. 

Päästöistämme yli puolet, 11 tonnia, aiheutui yhteensä 32 lentomatkasta ja 46 740 lentokilometristä. Näistä suurin osa liittyi säätiön ulkoministeriön rahoituksella Länsi-Balkanin maissa toteuttamaan hankkeeseen.  

Säätiömme pyrkii jo nyt vähentämään lentomatkustamista. Työntekijöillä on esimerkiksi mahdollisuus matkustaa pidempiäkin matkoja maitse työnantajan kustannuksella ja käyttää matka-aika etätyöhön. Ajankäytöllisistä syistä matkat maitse esimerkiksi Balkanille eivät ole kuitenkaan usein mahdollisia.  

Toiseksi ja kolmanneksi suurimmat päästöosuudet olivat henkilöstön päivittäiset työmatkat (noin 3,4 tonnia) ja hankinnat (n. 3,2 tonnia), tilaisuuksien ja niissä tarjoillun kasvisruoan jalanjäljen jäädessä hieman alle kahteen tonniin. Työmatkojen päästöt ovat tosin lähes varmasti yliarvio, sillä toisin kuin laskurin käyttämät keskiarvot olettavat, yksikään säätiön työntekijöistä ei käytä työmatkoihin henkilöautoa.  

Laskuri arvioi päästömme todennäköisesti muutenkin hieman yläkanttiin, sillä etenkin sähkön tuotanto on puhdistunut hyvin nopeasti: laskurin käyttämä sähkön päästökerroin vuodelta 2020 on yli kaksi kertaa korkeampi kuin mitä se vuonna 2023 oli.  

Päästöjen laskennassa ei kannata olla turhan tarkka  

Tradekan laskurista puuttui joitakin toimintamme kannalta relevantteja kulutuskategorioita. Säätiö julkaisee vuosittain useita 20–80-sivuisia julkaisuja myös painettuina, ja laskurin valmiit vaihtoehdot joko ali- tai yliarvioivat raporttien kokoa ja siten hiilijalanjälkeä. 

Sekä julkaisujen että päänvaivaa aiheuttaneiden sosiaalisen median videoiden hiilijalanjälki oli kuitenkin niin pieni osa kokonaisuutta, että puutteilla ei ollut olennaista merkitystä kokonaispäästöjemme kannalta. Esimerkiksi videoiden jaon päästöiksi laskuri arvioi noin yhden kilon vuodessa ja ero raporttien hiilijalanjäljessä oli käytetystä vaihtoehdosta riippuen enintään 420 kiloa. Toisaalta tätäkään ei voinut tietää ennen laskelman tekemistä. 

Tarkka päästölaskenta vaatisi tarkempien tietojen keräämistä ja yksityiskohtaisempaa laskentaa. Se voi olla etenkin pienille organisaatioille kohtuuton taakka, jonka hyödyt olisivat todennäköisimmin vähäiset.  

Hyvänä esimerkkinä toimii tekemäni vuoden 2023 sähkön päästökertoimiin ja tarkempaan sivumääräarvioon perustuva arvio julkaisujemme hiilijalanjäljestä. Julkaisujen laskenta valmiilla esitevaihtoehdolla oli tuottanut niiden hiilijalanjäljeksi 160 kiloa, ja kirjavaihtoehto puolestaan 580 kiloa. Tarkempi laskelma, jonka vaatima tiedonhaku vei minultakin useita tunteja, sai tulokseksi noin 440 kiloa. Kun hiilijalanjälkemme oli yhteensä lähes 21 tonnia, parantuneen tarkkuuden hyöty suhteessa käytettyyn aikaan oli vaatimaton.  

Päästöjen vapaaehtoinen kompensointi ei ole helppoa 

Kun saimme selville päästömme, ryhdyimme etsimään sopivaa kompensointitapaa. Vaihtoehtojen kirjo on valtava. Vastuu laadunvalvonnasta on lähes täysin ostajalla, joskin sääntely ja standardit ovat vähitellen kehittymässä. 

Yksittäisistä tietolähteistä hyödyllisin oli Luonnonvarakeskuksen ylläpitämä Hiilikompensaatioinfo-sivusto. Sivustolle on koottu tietoa vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden käytön perusteista ja kiinnostava hillintätoimien vertailutyökalu, joka kertoo erilaisten Suomessa käyttökelpoisten hiilensidonta- ja päästövähennyskeinojen hyvistä ja huonoista puolista.  

Vapaaehtoisten ilmastotoimien tärkeimmät tekijät ovat toimien lisäisyys ja pysyvyys.  

Lisäisyydellä tarkoitetaan sitä, lisääkö vapaaehtoinen maksu todella päästöjen sidontaa tai vähentämistä. Ongelmana on paitsi se, että osa kompensointitoimista toteutuisi myös ilman maksua, myös hiilivuodon todennäköisyys. Jos hiilipäästönsä haluaisi nollata esimerkiksi ostamalla talousmetsää ja jättämällä sen hakkaamatta, seurauksena on voi olla se, että jonkun toisen omistamaa metsää hakataan enemmän.  

Saman kaltainen riski liittyy myös erinomaiseen ideaan ostaa EU:n päästökaupassa myytäviä päästöoikeuksia, mutta jättää ne käyttämättä. Se vähentää päästöjä, koska päästöoikeuksia on tarjolla vain rajallinen määrä. Toimintaan saatettaisiin kuitenkin puuttua, mikäli sen mittakaava kasvaisi niin paljon, että se heiluttelisi päästöoikeuksien hintaa. Suomessa palvelua tarjoava CO2Esto on silti harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, jonka yksinkertainen verkkokauppa tekee vapaaehtoisista toimista hyvin helppoja. 

Toimien pysyvyys on ehkä jopa hankalampi kysymys. Jos esimerkiksi CO2Esto menisi konkurssiin, konkurssipesän hallussa olevat, edelleen voimassa olevat päästöoikeudet todennäköisesti myytäisiin.  

Muut yleiset vapaaehtoisten ilmastotoimien ja hiilensidonnan tavat ovat puiden istuttamisen, metsien kasvun lisäämisen tai metsien suojelun kaltaisia maankäytön muutoksia. Metsät ja maaperä voivat kuitenkin muuttua hiilinieluista päästölähteiksi esimerkiksi maanomistajan päättäessä hakata hiilinieluna toimivan metsän tai metsäpalojen tai hyönteistuhojen vuoksi. 

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilkka Leinonen toteaakin Hiilikompensaatioinfoon kirjoittamassaan katsauksessa, että “[t]odennäköisesti ei voida missään tapauksessa osoittaa, että mitkään maankäyttöön perustuvat ilmastotoimet (esim. metsien kasvun lisääminen) täyttäisivät kompensaatioille asetetut pysyvyyskriteerit.”  

Varsinainen päästöjen kompensointi tai nollaaminen on siis hyvin vaikeaa.  Sitä vaikeuttaa se, että lähes kaikki ihmisperäiset päästöt ja nielut ovat mukana valtioiden päästölaskelmissa, ja niin sanotun kaksoislaskennan kielto estää päästövähennysten käytön samaan aikaan sekä yksityisten toimijoiden että valtioiden päästöjen kompensointiin. Niinpä yksityisten vapaaehtoisten toimet eivät varsinaisesti nollaa toimijoiden omia päästöjä, vaan edesauttavat valtioiden päästötavoitteiden saavuttamista. Ympäristön kannalta on tietenkin yhdentekevää, kenen eduksi päästövähennykset lasketaan. 

Olisikin harhaanjohtavaa markkinoida maankäyttösektorin vapaaehtoisia ilmastotoimia päästöjen kompensointina tai nollaamisena. Esimerkiksi viime vuonna hyvitimme lentopäästöjämme juuri maankäyttösektorin ilmastotoimia tukemalla.  Kompensoinnin sijaan tällaisia toimia pitäisi nimittää vapaaehtoisiksi ilmastotoimiksi tai kansallisten ilmastotavoitteiden tukemiseksi ainakin niin kauan, kunnes laskentasäännön tulkintaa muutetaan. Viimeisimpien tietojen mukaan EU-maissa asiaa tarkastellaan uudelleen vuonna 2026. 

Tekniset nielut ovat hyviä, mutta niiden saatavuus on heikko ja hinta korkea  

Hiilidioksidia aktiivisesti biologisesta kierrosta poistavat tekniset nielut ovat tällä hetkellä vapaaehtoisista ilmastotoimista varmimmin ilmastoa viilentäviä. Ne ovat myös ainoa vaihtoehto, jos haluaa aidosti kompensoida toimintansa aiheuttamat päästöt. 

Yksinkertaisimpiin teknisiin nieluihin kuuluu biomassaa kuumentamalla (pyrolyysilla) tuotettu biohiili (biochar, PyCCS). Se voidaan säilöä niin, että hiilen vapautuminen ilmakehään on hyvin hidasta. Biohiili on teknisistä nieluista tällä hetkellä halvin. Esimerkiksi suomalaisen Puro Earth-yrityksen biohiilihankkeiden hintaa seuraavan hintaindeksin mukaan hiilidioksiditonnin sidonta biohiilellä maksoi tammikuussa 2024 noin 137 euroa. Suomessakin on käynnissä hankkeita biohiilen tuottamiseksi ja säilömiseksi.  

Vertailun vuoksi kotimaisten metsien kasvua edistävien vapaaehtoisten ilmastotoimien hinta vaihtelee tällä hetkellä noin 13–40 euron välillä sidottua hiilidioksiditonnia kohden.  

Suunnitteilla on myös puuta polttavien lämpö- ja sähkövoimaloiden tuottaman hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (ns. BECCS) esimerkiksi Norjan tai Puolan rannikon edustalla oleviin geologisiin muodostelmiin. Kiven sisään pumpattu hiilidioksidi sitoutuisi kiviainekseen ja poistuisi biologisesta kierrosta käytännössä pysyvästi.  

Tampereen Energian teettämän selvityksen mukaan näin sidotun hiilidioksiditonnin hinta voisi jäädä alle 140 euroon. Itse talteenotto maksaisi alle 40 euroa: loppu olisi kuljetuskustannuksia. Ruotsissa BECCS-hankkeita on jo käynnissä, mutta parhaassakin tapauksessa niiden valmistuminen vie vielä vuosia.  

Jotkut suunnitelmat menevät vielä askeleen pidemmälle ja ehdottavat hiilidioksidin keräämistä suoraan ilmakehästä. Koehankkeissa on saatu lupaavia tuloksia jauhamalla ja levittämällä luonnollisesti hiilidioksidia ilmasta sitovia mineraaleja, kuten basalttia. Jauhaminen lisää hiilidioksidia sitovaa pinta-alaa valtavasti, ja normaalisti vuosisatoja kestävä prosessi tapahtuu muutamissa vuosissa.  

Yleisnimellä tehostettu rapautuminen (Enhanced Weathering) tunnetut tekniikat ovat kuitenkin vasta kaupallistamisen alkuvaiheissa. Hinta on toistaiseksi kova: esimerkiksi yhdysvaltalaisen Lithos Carbonin joulukuussa 2023 tekemässä sopimuksessa sidotun hiilidioksiditonnin hinta on yhteensä noin 370 dollaria (341 euroa).  

Hiilidioksidia voidaan kerätä myös koneellisesti. Suora talteenotto (DACCS) ilmasta, jonka molekyyleistä edelleenkin harvempi kuin yksi kahdestasadastatuhannesta on hiilidioksidia, vaatii kuitenkin valtavasti energiaa. Jos sitä ei saada tuotettua lähes täysin ilman hiilidioksidipäästöjä, koko operaatiosta on vain haittaa.  

Islannissa on jo käytössä maailman ensimmäinen kaupallinen suoraan talteenottoon perustuva tarpeeksi puhtaalla energialla toimiva DACCS-laitos. Sveitsiläisen Climeworks-yrityksen muuten hyvän palvelun pääasiallinen ongelma on hinta: yritys veloittaa noin tuhat euroa per tonni talteen otettua hiilidioksidia.  

On kuitenkin huomionarvoista, että Climeworksilla riittää asiakkaita: laitoksen laajennuksista huolimatta sen koko kapasiteetti on myyty peräti kuudeksi vuodeksi eteenpäin.  

Myös suoran talteenoton hinta laskee sitä mukaa, kun tekniikka kehittyy ja laitteita valmistetaan enemmän. Nyt silmiä kirveleviä hintoja maksavat voivat lohduttautua sillä, että ilman heidän panostustaan, tulevaisuudessa todennäköisesti välttämättömät hiilensidonnan tekniikat kehittyisivät hitaammin. 

Kävisikö sekoitus?  

Teknisten nielujen hinnan ja maankäytön muutoksiin perustuvien nielujen epävarmuuksien ongelmaan on esitetty myös nimellä like-for-like tunnettua kompromissiratkaisua. Siinä pitkäikäiset päästöt, kuten fossiilisten polttoaineiden polttamisesta syntyvät, kompensoidaan varmoilla teknisillä nieluilla, ja lyhytikäiset, kuten ruoan tuotannosta syntyvät, hyvitetään edullisemmin tavoin. 

Vapaaehtoisten toimien hajauttaminen useampaan projektiin vähentää myös riskiä siitä, että kaikki vapaaehtoiset toimet menevät hukkaan, jos jokin yksittäisistä hankkeista epäonnistuu. Toimien hajauttaminen vaatii perehtymistä jokaiseen erilliseen toimeen. Osaksi biohiileen ja osaksi muihin toimiin perustuva sekoitus olisi voinut olla mahdollinen meillekin, mutta emme löytäneet helppoa ja ulkopuolisen toimijan varmentamaa tapaa tukea esimerkiksi biohiilen tuotantoa. Tarkastelemme tilannetta kuitenkin uudelleen myöhemmin. 

Entäpä jotain aivan muuta?  

Vapaaehtoisten ilmastotoimien markkinat ja sääntely ovat vielä käymistilassa, eikä ilmastokriisi ole ainoa ympäristöuhka. Etenkin biodiversiteetin tuhoutuminen eli luontokato on Suomessakin vakava ongelma. Vapaaehtoiset toimet uhkaavan kriisin torjumiseksi voisi siksi suunnata myös toisin.  

Yksi vaihtoehto olisin luonnonsuojelun tukeminen. Esimerkiksi Luonnonperintösäätiö ostaa lahjoitusvaroin luonnonalueita, pääosin metsiä ja soita, ja rauhoittaa ne pysyvästi. Säätiön mukaan yhdellä lahjoitetulla eurolla suojellaan keskimäärin kaksi neliömetriä ikimetsää tai kymmenen neliömetriä suota. Säätiön työ on tavattoman arvokasta. Metsien ja soiden suojelu suojelee myös niiden hiilinieluja, vaikka myös suojellut alueet ovat alttiita tulelle ja tuholaisille.  

Lopputulos: tuemme metsänomistajien ilmastotyötä 

Päästöjen varsinainen kompensointi on siis vaikeaa tai ainakin hyvin kallista. Päästöjä voi kuitenkin hyvittää myös tukemalla ilmastotoimia muutoin. Siihen on useita hyviä vaihtoehtoja. 

Kalevi Sorsa -säätiössä päädyimme lopulta tukemaan suomalaisten metsänomistajien ilmastotyötä  Green Carbon-yrityksen tarjoamien HiiliPlus+-yksiköiden kautta. Nämä ilmastoyksiköt syntyvät metsien lisäkasvusta, jota saadaan aikaan lannoittamalla muuten lannoittamatta jääviä metsiä. Lannoittamisen vaikutuksia on tutkittu Suomessa kauan, ja ne kyetään laskemaan varsin tarkasti. 

Green Carbon on kehittänyt toimintaansa ja koko alaa aktiivisesti. HiiliPlus+-yksiköt ovat ensimmäinen suomalainen hiilinieluhanke, jolle on myönnetty hiilen sidonnan todentamiseen kehitetty ISO 14064-standardi, ja toiminta auditoidaan standardien varmentamiseen erikoistuneen ulkopuolisen yrityksen toimesta. Vaikka aikaansaadun hiilensidonnan pysyvyyttä ei voikaan taata, kohteiksi valikoidaan metsiä, joita ei kannata hakata vielä vuosikymmeniin. Toisena pienenä miinuksena Green Carbon välittää toistaiseksi ilmastoyksiköitä vain vähintään 50 tonnin erissä. Niinpä ostimme kerralla myös ensi vuoden päästömme todennäköisesti kompensoivan erän.  

Yksi selkeä kehityskohta onkin toimien tekemisen helpottaminen. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Luonnonperintösäätiö, jolle voi tehdä lahjoituksia helposti suoraan verkkosivulta. Myös CO2Eston verkkokauppa on helppokäyttöisyydessään omaa luokkaansa.  

Tarkastelemme päästöjämme ja niiden hyvittämistä jälleen ensi vuonna. Erityisesti teknisten nielujen kehitys on kiinnostavaa, ja kenties seuraavalla päädymme niiden käyttämiseen. Sitä ennen yritämme vähentää päästöjämme mahdollisuuksiemme mukaan, ja jatkamme vaihtoehtojen seuraamista.   

Kuva: Flickr / Teuva, CC BY-NC 2.0 DEED.

Janne M. Korhonen toimii säätiön oikeudenmukaisen kestävän siirtymän asiantuntijana ja on erikoistunut energiajärjestelmiin. Korhonen on valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta ja väitellyt tohtoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.