Liikenneköyhyyttä lisää se, että monien suomalaisten on pakko omistaa auto

Keväällä 2022 keskustelu polttoaineiden hinnasta toi julkiseen keskusteluun yhden liikenneköyhyyden ulottuvuuden, liikkumisen kohtuuhintaisuuden. Liikenneköyhyys on kuitenkin huomattavasti monitahoisempi ilmiö, jota on tutkittu Suomessa vasta vähän. Professori Heikki Liimatainen pureutuu uudessa julkaisussamme liikenneköyhyyden ilmenemismuotoihin sekä ratkaisuihin sen vähentämiseksi.

Liikenneköyhyys tarkoittaa, että ihmisten liikkumisen tarpeet eivät täyty. Liikkumisen hinnan lisäksi liikenneköyhyyttä tuottavat esimerkiksi ikään tai fyysisiin rajoitteisiin liittyvät liikkumisvaikeudet sekä ongelmat julkisen liikenteen ja palveluiden saavutettavuudessa. Myös pakokaasuille altistuminen ja turvattomuus liikenteessä ovat liikenneköyhyyden ilmenemismuotoja. Liikennepalvelujen ja lipunmyynnin digitalisoiminen puolestaan altistaa saavutettavuusköyhyydelle niitä, joille digitaalisten palvelujen käyttäminen on vaikeaa tai mahdotonta.

Liikenneköyhyys kietoutuu muihin yhteiskunnan eriarvoistaviin tekijöihin. Pienituloiset kotitaloudet ovat alttiimpia liikenneköyhyydelle, koska niillä on harvemmin auto ja ne kärsivät suhteessa enemmän liikenteen kallistumisesta. Myös sukupuoli vaikuttaa riskiin altistua liikenneköyhyydelle ja liikenteen haitallisille ulkoisvaikutuksille, kuten ilmansaasteille. Naiset liikkuvat jalan ja käyttävät joukkoliikennettä enemmän kuin miehet. Naisvaltaisilla aloilla on myös vähemmän mahdollisuuksia tehdä etätöitä kuin miesvaltaisilla aloilla, joten naiset ovat riippuvaisempia julkisesta liikenteestä.

Erityisesti yhteiskunnan autoriippuvuus altistaa liikenneköyhyydelle. Suomessa oma auto on monille työssäkäyville välttämättömyys. Kestävän liikkumisen tavoitteista huolimatta monet yhdyskuntarakenteen uudistukset ovat lisänneet autoriippuutta, ja työmatkojen keskipituus on kasvanut kaikkialla Suomessa vuosina 1990–2015. Kun palveluja on keskitetty ja palveluverkkoa on harvennettu, autottomat kotitaloudet ovat sekä alttiita liikenneköyhyydelle että eriarvoisessa asemassa autollisiin kotitalouksiin verrattuna. Toisaalta myös autolliset kotitaloudet altistuvat liikenneköyhyydelle polttoaineiden hinnan noustessa, jos julkisen liikenteen tarjonta on huono.

Liimatainen toteaa, että kaikki autolla ajaminen ei ole ympäristön kannalta kestävää eikä edes yhteiskuntataloudellisesti järkevää: ”Julkisen keskustelun ja poliittisen päätöksenteon tulisi siirtyä pois pelkästään polttoaineen hinnan nousuun keskittymisestä. Keskiöön tulisi nostaa kestävän liikenteen kehittäminen. Kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä edistämällä vähennetään päästöjä ja parannetaan kansanterveyttä. Samalla edistetään liikenneturvallisuutta ja vähennetään liikenneköyhyyden riskiä.”

Raportin julkaisutilaisuuden voi katsoa YouTubessa. Puhujina professori Heikki Liimatainen (Tampereen yliopisto), akatemiatutkija Tiina Männistö-Funk (Turun yliopisto) ja konsultti Otto-Wille Koste (Demos Helsinki).

anna.rajavuori@sorsafoundation.fi