Tekoälyhaaveista tekoälyrealismiin – mitä Eurooppa tekee Draghin raportin jälkeen?
Tekoälylle on asetettu suuria odotuksia eurooppalaisessa teollisuuspolitiikassa. Harkitsematon tekoälyhuuma voi kuitenkin kasvattaa Euroopan riippuvuuksia ja rikkoa toimivia yhteiskunnallisia rakenteita, kirjoittaa tekoälyn poliittisia ulottuvuuksia Amsterdamin yliopistossa tutkiva Leevi Saari. Hän on ollut mukana kirjoittamassa tänään julkaistua AI Now -tutkimusinstituutin tekoälyraporttia, joka hahmottaa uusia suuntia tekoälyn teollisuuspolitiikalle.
Teknologiaa tarjotaan politiikan tilalle
Brysselissä ilmassa on syksyinen tunnelma. Politiikkapiirien yleinen diagnoosi on, että Eurooppa on sairas. Geopoliittiset ja taloudelliset jännitteet ovat haastaneet Euroopassa poliittista sopua ylläpitäneitä ajatuksia. Eurooppalaisen elinkeinopolitiikan vakiotermien, kuten ”reilun pelikentän” ja ”selkeiden sääntöjen” kaiku on yhä ontompi, kun peli on vaihtunut tappeluksi ja katsomo on myyty polttopuiksi.
Euroopan vaikeudet tarttua digitaaliseen ja vihreään siirtymään ovat alkaneet uhata jopa yhtä Euroopan viennin sydäntä, saksalaista autoteollisuutta. Nihkeät investoinnit, heikkenevä vaihtotase, väestöpaineet sekä energian hinnan vaihtelut ovat johtaneet kriisitunnelmaan, joka on ajanut poliittista kannatusta laitaoikeistopuolueille. Tämä on alkanut murtaa keskustaoikeiston ja keskustavasemmiston perinteistä valtablokkia, joka on hallinnut Eurooppaa vuosikymmeniä.
Ratkaisuja on haettu teknokraatteina tunnetuilta Italian entisiltä pääministereiltä. Pääministerinä vuosina 2013–2014 toiminut Enrico Letta julkaisi oman raporttinsa keväällä, ja eurokriisiajan keskuspankkiirina tunnettu Mario Draghi (pääministeri 2021–2022) alkusyksystä 2024. Laajat ja monitulkintaiset raportit tarjosivat jokaiselle jotakin. Markkinoiden vapauttamiseen uskovat ovat vastaanottaneet ilolla kehotukset sisämarkkinoiden esteiden purkamisesta, pääomamarkkinaunionin yhtenäistämisestä, ja yrityksiin kohdistuvan sääntelyn purkamisesta. Aktiivisemman teollisuuspolitiikan kannattajat ovat kiittäneet Draghin ehdotuksia satojen miljardien investoinneista strategisesti tärkeille sektoreille ja rajat ylittävästä teollisesta koordinaatiosta.
Sekä Draghi että Letta näkevät Euroopan ongelmien johtuvan lopulta pitkälti kyvyttömyydestä tarttua teknologisiin murroksiin. Tämä heijastaa teknologian merkittävää roolia jälkimodernin politiikan jäsentäjänä. Teknologisesta kehityksestä seuraava tuottavuuden kasvu tarjoaa laajasti koko politiikan kenttää yhdistävän vision tulevaisuudelle. Teknokraattinen toive on, että kysymykset resurssien jakautumisesta, kehityksen ohjaamisesta sekä nykyhetken rakenteellisista ongelmista siirtyvät pois politiikan asialistalta teknologisen kehityksen kasvattaessa kakkua riittävästi.
Usko teknologiaan onkin yksi merkittävimmistä eri poliittisia liikkeitä edelleen yhdistävistä tekijöistä syvästi polarisoituneella aikakaudella. Tämä selittää, miksi teknologisen kehityksen harteille asetetaan niin iso rooli kriittisten ongelmien ratkaisussa monikriisien aikana. Kun ilmastonmuutos, varallisuuden kasautuminen, geopoliittiset jännitteet ja väestölliset paineet vierivät kapenevien poliittisten työkalujen ulkopuolelle, teknologiset mullistukset – tai muodikkaammin disruptiot – ovat yhä houkuttelevampi vaihtoehto saavuttamaan sitä suurta harppausta, joka ratkaisisi nykyhetken haasteet ilman vaikeita poliittisia konflikteja. Web3, 3D-printtaus, alustatalous, kvanttiteknologia, synteettinen biologia ja metaversumit ovat olleet vain muutamia esimerkkejä 2010-luvun ja 2020-luvun pelastavista teknologioista.
Historia toistaa itseään tekoälykeskustelussa
Keskeisin näistä pelastaviksi ajatelluista teknologioista on kuitenkin tekoäly. Vuosikymmeniä kestäneiden toiveiden ja pettymysten jälkeen tekoälyhuuma on puhjennut jälleen uuteen kevääseen neuroverkkoihina pohjautuvan syväoppimisen myötä. Monet syväoppimisessa tarvittavat perustekniikat on tunnettu jo 1970-luvulta asti, mutta erityisesti laskentatehon sekä datan määrän puute estivät niiden tehokkaan hyödyntämisen. Keskeinen käänne tuli vuonna 2012, kun tietokonepelejä varten kehitetyt grafiikkasirut osoittautuivat erittäin tehokkaiksi neuroverkkojen kouluttamisen välineiksi. Algoritmisiin arkkitehtuureihin tehdyt parannukset yhdistettynä kasvaneeseen laskentatehoon sekä Internetin massiiviseen digitaaliseen dataan mahdollistivat tekoälyn nopean kehityksen viimeisen 15 vuoden aikana.
Kehitys murtautui yleiseen tietoisuuteen viimeistään yhdysvaltalaisen tekoäly-startupin OpenAI:n julkaistua kehittyneiden kielimallien päälle rakennetun keskustelubotti ChatGPT:n marraskuussa 2022. ChatGPT:stä tuli nopeasti historian suosituin kuluttajille suunnattu sovellus. Tällä huumalla on vahva taloudellinen ulottuvuus. Ennusteet tekoälyn tuomasta tuottavuudesta ja arvonlisästä hipovat taivasta. Tekoälyodotusten ympärille on kerääntynyt ekosysteemi toimijoita, jotka ylläpitävät odotuksia ja uskoa tekoälyn taloudelliseen potentiaaliin. Konsulttitalojen arviot tekoälyn tuomasta arvonlisän kasvusta liikkuvat valtavissa summissa: eri tekoälyn ulottuvuuksien toivotaan synnyttävän 15 700, 14 000 tai 4 400 miljardin dollarin globaali arvonlisä lähivuosina. Sadat miljardit ovat näissä arvioissa vain pyöristysvirhe.
Ei siis ihme, että tekoälyllä on Draghin raportissa oma kappaleensa. Euroopan teknologista alennustilaa kuvaava suurten digitaalisten superjättien puuttuminen heijastuu myös suurten tekoälymallien kehittämiseen. Raportin mukaan vuoden 2017 jälkeen niistä 73 prosenttia on kehitetty Yhdysvalloissa ja 15 prosenttia Kiinassa. Draghin mukaan tätä eroa selittävät kasvurahoitukseen tarvittavien pääomakeskittymien puute, hankala sääntely-ympäristö sekä heikosti toimivat sisämarkkinat. Ratkaisuksi hän ehdottaa muun muassa Euroopan Unionin (EU) suurteholaskentaresurssien kehittämistä ja laajentamista myös kvanttilaskentaan, tekoäly-yritysten tiiviimpää yhteistyötä nykyisten sektorikohtaisten johtajien kanssa sekä yliopistojen ja tekoäly-yritysten parempaa yhteistyötä. Yksityistä rahoitusta tulisi hankkia muun muassa mahdollistamalla vakuutus- ja eläkerahastojen käyttämistä riski-investointeihin, hyödyntämällä julkista rahaa ankkuri-investointeihin sekä vähentämällä yksityisten sijoittajien riskejä.
Draghin avaus johtaa ennustettaviin intressikonflikteihin. Jäsenmaissa edunvalvontakoneistot kiillottavat jo solmioitaan pyrkiessään vaikuttamaan uusien politiikkahankkeiden yksityiskohtiin ja ehtoihin. Suomessa kvanttilaskenta on ollut pitkään strategisesti tärkeä ja menestyksekäskin vaikuttamiskohde. Kajaanissa sijaitsevaa EU:n toistaiseksi tehokkainta supertietokonetta LUMIa pyritään laajentamaan ja sen ympärille halutaan rakentaa tukevia ekosysteemejä. Teknilliset yliopistot ja tutkimuslaitokset, kuten Aalto, LUT-yliopisto sekä tutkimuskeskus VTT voisivat hyvin hyötyä tulevasta EU-tason innovaatio- ja tutkimusrahoituksesta. Suomalaiset tekoälyvaikuttajat ovat myös jakaneet näkemyksiään alan tarpeista.
Pinnalle nousevat myös tutut EU-politiikan kliseet. Periaatteelliset kilpailullisten sisämarkkinoiden kannattajat ovat huolissaan markkinoita vääristävistä investoinneista ja valtiontuista. Oma haasteensa on mahdollisten investointien maantieteellinen jakauma. EU:n tavoite tasapuolisesta jakautumisesta ei vastaa tuotantoketjujen todellisuutta, jossa monet sektorit ovat keskittyneet alueellisten ekosysteemien ympärille. Tarve jakaa rahaa laajalle, mutta ohuesti estää panosten keskittämisen yksittäisiin, lupaaviin hankkeisiin. Myös investointien ja niiden tukemisen rahoitustapa on avoinna yhä euroskeptisemmissä jäsenmaissa. Esimerkiksi Saksa suhtautuu perinteisen nihkeästi Draghin ehdottamaan yhteisvelkaan sekä muihin EU-tason rahoitusinstrumentteihin. Tässä tilanteessa kasvaa houkutus delegoida vaikeat päätökset teknokraateille ja budjetin ulkopuolelle esimerkiksi Euroopan investointipankin, Euroopan keskuspankin, innovaationeuvoston sekä rahoitusmarkkinoiden yhteistoiminnan kautta kanavoidulla rahoituksella.
Tavallaan historia pyörähtää jälleen uuden kierroksen. Samantyyppisiä keskusteluja käytiin EU:ssa viime vuosituhannella Japanin ja Yhdysvaltojen paineessa. Kun kansainvälisessä järjestelmässä tapahtuu taloudellisia muutoksia, ajatus suhteellisesta kilpailukyvystä nousee. Vaikka ajatuksen alla oleva vertauskuva kansallisesta kilpailukyvystä on usein harhaanjohtava, se on silti intuitiivinen ja houkutteleva tapa jäsentää politiikkaa. Tarve ”pysyä mukana” ja ”kilpailla” alkaa ohjata politiikkaa, ja kasvun avaimia haetaan konetta trimmaamalla. Euroopan poliittiset rakenteet ja institutionaaliset rajoitteet tuottavat lisäksi omat ongelmansa, jotka estävät vaihtoehtojen pohtimisen. Avoimilla markkinoilla tapahtuvaan reiluun kilpailuun perustuva talouspoliittinen retoriikka sekä sääntelyvallan korostaminen teollisuuspolitiikan kustannuksella pitää politiikan yksinkertaisena, mutta sen rajat kasvun, tuottavuuden ja kestävyyden saavuttamisen välineenä alkavat näkyä yhä selkeämmin.
Strategisen vision synnyttäminen, epävarmuudessa tapahtuva koordinointi, sekä radikaalia reagointia vaativat muutokset esimerkiksi ilmastonkriisin torjumiseksi näyttävät edellyttävän jotain, mitä johtava historioitsija Adam Tooze on hiljattain nimittänyt projektivallaksi. Se tarkoittaa kykyä mobilisoida monenlaisia resursseja päättäväisesti merkittäviin projekteihin, jotka ohjaavat yhteiskunnan taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Tätä ei ehdota Euroopassa juuri kukaan. Laitaoikeisto on kääntynyt sisäänpäin ja keskustaoikeisto nojaa yhä markkinoiden jouhevoittamiseen ja niiden roolin laajentamiseen. Myös keskustavasemmistopuolueet ovat osoittautuneet haluttomiksi irtautumaan ajatuksesta sääntelystä politiikan keskeisenä työkaluna. Ne ovat päätyneet harjoittamaan kotitehtäväpolitiikkaa, jossa ehdotetaan lisää dokumentaatiota, läpinäkyvyyttä, standardeja ja niihin liittyvän hallinnon lisäämistä.
Tekoälykehitys voi lisätä riippuvuuksia ja rikkoa ehjiä prosesseja
Harkitsematon syöksy kohti kangastusta tekoälystä pelastavana teknologiana voi johtaa kuitenkin riippuvuuksien kasvamiseen, hukkaan heitettyihin investointeihin sekä toimivien sosiaalisten prosessien rikkoutumiseen.
Tekoäly ei ole tuote, vaan ekosysteemi. ChatGPT:n, kuvia luovan DALL-E:n ja muiden käyttöliittymien takana on materiaalinen verkko dataa, ohjelmistoja, laskentatehoa ja jakelukanavia. Tämä ekosysteemi on rakentunut muutaman kansainvälisen suuryrityksen ympärille. Laskentataho on yksi esimerkki. Suurten tekoälymallien kouluttamiseen tarvittavista johtavista siruista 90 prosenttia valmistetaan taiwanilaisen puolijohdejätti TSMC:n tehtaassa ja 85 prosenttia grafiikkasirujen suunnittelun markkinasta on amerikkalaisen Nvidian käsissä. Kaksi kolmasosaa pilvilaskentamarkkinasta on Googlen, Amazonin ja Microsoftin hallussa. Viime vuosien tekoälyhuuma on pitkälti kietoutunut näiden yritysten intressien ympärille. Suurin osa johtavista tekoälystartupeista on tavalla tai toisella linkittynyt niiden ekosysteemeihin. Tunnetuin esimerkki on OpenAI:n ja Microsoftin välinen 10 miljardin dollarin yhteistyösopimus, jolla Microsoft saa yksinoikeuden OpenAI:n mallien käyttöön vastineeksi laskentatehosta ja investoinneista.
Tällä ekosysteemillä on keskeisiä vaikutuksia myös Euroopan tekoälykehitykseen. Kun EU pyrkii laajentamaan suurteholaskentaekosysteemiä mallien kouluttamiseen, siihen tarvittavia siruja voi edes potentiaalisesti tarjota kaksi markkinatoimijaa, Nvidia ja toinen amerikkalaisyritys AMD. Näin ollen pyrkimys laajentaa eurooppalaista suurteholaskenta kapasiteettia tarkoittaa suuria ostoja Yhdysvalloista. Esimerkiksi Ison-Britannian uuden 270 miljoonan euron supertietokoneen hankintahinnasta suurin osa käytettiin Nvidian uusien GH200 grafiikkapiirien hankkimiseen. Ilman strategista hankintapolitiikkaa Euroopan autonomiahaaveet voivat johtaa globaalien monopolien vahvistumiseen entisestään.
Tekoälymallien koulutus on vain osa laskentakustannuksista. Suurin osa suurten tekoälymallien kustannuksista syntyy käytöstä. Tekoälymallien kouluttaminen edellyttää kertaluonteista investointia, mutta mallin käyttö edellyttää jatkuvaa investoimista. Skaalautuvaan käyttöön tarvittavaa laskentatehoa ja kuluttajapohjaa on puolestaan vain muutamalla suuryrityksellä. ChatGPT:n ilmaisversion ylläpitäminen maksaa joidenkin lähteiden mukaan noin 700 000 dollaria päivässä. Tämä sitoo suuren osan tekoälymalleista digijättien ekosysteemeihin. Ne muodostavat mallipuutarhoja, joissa eri mallivalmistajat kilpailevat keskenään esimerkiksi Amazon Bedrock, Google Vertex Garden tai Azure AI -alustoilla. Tämä osittain selittää, miksi myös eurooppalaiset tekoälystartupit, kuten kesällä AMD:lle myyty Suomesta ponnistanut Silo AI ja ranskalainen Mistral, ovat viime vuosina muodostaneet kumppanuuksia digijättien kanssa.
Tekoälyhypestä realistisempiin odotuksiin
Eurooppalaiset yritykset ovat pyrkineet etsimään vaihtoehtoisia liiketoimintamalleja ja kilpailuetuja suurten digijättien dominoidessa digitaalisia jakeluverkostoja ja laskentaekosysteemiä. Eurooppalaiset yritykset ovat pyrkineet erottautumaan eettisyydellä, turvallisuudella ja hienosäätämällä tekoälymalleja eurooppalaiseen kontekstiin. Mistralia lukuun ottamatta monet isot eurooppalaiset yritykset ovat luovuttaneet kuluttajamarkkinan suhteen. Sen sijaan ne ovat keskittyneet yrityksiin ja julkisen sektorin asiakkaisiin sekä siirtyneet ylemmäs arvoketjussa. Euroopan tekoälyn suurlupaus saksalainen Aleph Alpha lopetti hiljattain omien tekoälymalliensa kouluttamisen ja siirtyi auttamaan yrityksiä muiden tekoälymallien käyttöönotossa.
Nykyisen ekosysteemin muotoutumisen taustalla on ollut ajatus mallien koon ja niiden laadun välisestä kiinteästä suhteesta. Tietojenkäsittelijätieteilijä Rich Suttonin tunnettu ”katkera opetus” on, että keskeisin ja ainoa pitkän aikavälin tekijä tekoälykehityksessä on laskentakapasiteetin lisääntyminen. Tämä on osaltaan inspiroinut puoliuskonnollista toivetta, jossa laskentaa lisäämällä on mahdollista saavuttaa yleinen tekoäly (AGI). Sillä tarkoitetaan ihmisen – tai jopa jumalan – veroista tietoisuutta, joka vie ihmiskunnan uuteen tulevaisuuteen mullistamalla lähes kaikki yhteiskunnallisen toiminnan osa-alueet. Tämä tulevaisuuden haave on oikeuttanut tappion tekemisen lyhyellä aikavälillä ja jopa satojen miljardien vuotuiset investoinnit laskentakapasiteetin laajentamiseen. Se on myös ohjannut poliittisia keskusteluja kohti tätä mahdollisesti eksistentiaalisen riskin turvallista hallintaa.
Viime aikoina yhä useammat ovat alkaneet kyseenalaistaa nykyisen kehityksen kestävyyttä. Suurilla tekoälymalleilla ei edelleenkään ole ohjelmointia lukuunottamatta taloudellisesti kannattavia käyttökohteita melkein kaksi vuotta ChatGPT:n julkaisun jälkeen. OpenAI, kielimalleja kehittävä Anthropic sekä muut johtavat tekoälystartupit tekevät vuositasolla miljardien dollarien tappioita, ilman näkyvissä olevaa selkeää väylää kannattavuuteen. Arviot tekoälyn tuomasta globaalista arvonlisän kasvusta alkavat tasoittua triljoonista miljardeihin ja riskipääomaa on jo jättäytymässä pois tekoäly-yritysten uusista rahoituskierroksista. Mallien sijaan vakaat pääomat siirtyvät kohti infrastruktuuria, tavoitteena myydä lapioita kullan kaivamisen sijaan.
Sijoittajien tuottovaatimukset ovat ajaneet alan yrityksiä kehittämään pienempiä ja halvempia malleja, joihin on suodatettu suurempien mallien kyvykkyyksiä. Markkina on myös muuttunut kilpaillummaksi. Ilmaisen ChatGPT:n taustamallin (ChatGPT Turbo 3.5) veroisia malleja on syyskuussa 2024 jo 72 mallia, joista monet ovat ilmaisia ja kooltaan murto-osan siitä. Avoimen lähdekoodin mallit, kuten esimerkiksi Metan Llama-sarja, Mistralin Mixtral-sarja tai Kyutain tulevat mallit ovat vetäneet maton alta tekoälystartupien maksullisilta liiketoimintamalleilta. Pelkän absoluuttisen kyvykkyyden sijaan markkinat etsivät nyt oikeaa hinnan, nopeuden ja laadun tasapainoa markkinan kypsyessä.
Mahdollinen jatkuvaan skaalautumiseen perustuvan tekoälykuplan puhkeaminen vaikuttaa eurooppalaiseen tekoälymarkkinaan. Suuret, pääosin Euroopan ulkopuoliset, digijätit ovat etulyöntiasemassa kannattavuuden ja valmiiden infrastruktuurien merkityksen kasvaessa ja kilpailijoiden pääomalähteiden kuivuessa. Tekoälymarkkinan orastavasta keskittymisestä on jo merkkejä. Esimerkiksi Microsoft on viime aikoina osavuosikatsauksissaan alkanut pitää OpenAI:ta kilpailijanaan ja keskittynyt kehittämään omia, kilpailevia mallejaan.
Tämä markkinan muutos voi tehdä myös tyhjäksi Draghin raportin suosituksia. Riskipääoman houkuttelu eurooppalaisten kilpailevien suurten tekoälymallien kehittämiseen voi olla turha tavoite. Sen sijaan resursseja voisi suunnata eurooppalaisen avoimen infrastruktuurin kehittämiseen, jossa resursseja suunnataan suurten mallien sijasta kohti ketterämpiä sekä ympäristöllisesti ja taloudellisesti kestävämpiä malleja. Tästä seuraava uusi villiintynyt eurooppalainen tekoälysysteemi voi tarjota uusia teknologisia mahdollisuuksia.
Mitä kuplan puhkeaminen tarkoittaisi eurooppalaiselle teollisuuspolitiikalle? Kenties tekoälyssä ei ole kyse sähkön tai höyrykoneen kaltaisesta elämäntapaa muuttavasta mullistuksesta vaan huikeasta insinööritaidon näytteestä, joka parantaa organisaatioiden sisäistä tiedonhallintaa, uuden sukupolven hävittäjien sensorifuusiota tai lääketeollisuuden kehittämistä. Tällainen muutos ei välttämättä ole vallankumouksellista vaan olemassa olevien teollisten ja tuotannollisten prosessien suhteellisen epäseksikästä optimointia. Hiljalleen tekoäly häipyy taka-alalle, osaksi arkeamme mahdollistavaa, yhä monimutkaisempaa teknologista ekosysteemiä.
Kuplan puhkeaminen voi tarjota mahdollisuuksia järkevämpään tekoälypolitiikkaan. Muutos ei ole vääjäämätön loikka eteenpäin, vaan lipuva prosessi, joka luo uusia mahdollisuuksia, tuhoaa toisia, luo voittajia, häviäjiä, riippuvuuksia, pettymyksiä ja uusia toiveita. Se koostuu todellisista ihmisistä ja paikoista: se on sosio-tekninen prosessi, joka kytkee yhteen Lidlin ja pienen Heilbronnin kaupungin, ranskalaiset pornokraatit ja tehdashalleissa Islannissa hehkuvat grafiikkapiirit sekä Suomen valtasuvut. Se jäsentää tuotantoekosysteemejä ja riippuvuussuhteita ja järjestää uudelleen valtasuhteita. Se tekee joistakin rikkaita toisten kustannuksella. Sen sijaan, että ymmärrämme tekoälypolitiikan vääjäämättömän tulevaisuuden vauhdin lisäämisenä ja esteiden poistamisena, kypsempi tekoälykeskustelu lähestyy myös näitä kysymyksiä harkiten.
Jos pääsemme irti ajatuksesta maanisesta kansainvälisestä kilpailusta ja teknologisesta vääjäämättömyydestä, voimme kysyä periaatteellisempia kysymyksiä teknologian roolista yhteiskunnassa. Toiveet tekoälyn mukanaan tuomasta tuottavuudesta voivat paitsi osoittautua tyhjiksi myös johtaa sivutuotteenaan uusiin riippuvuuksiin ja tärkeiden, arvokkaiden ja toimivien asioiden rikkoutumiseen.
Suomessa sosiaali- ja terveysalan tietojärjestelmä Apotin käyttöönotto on hyvä esimerkki siitä, miten teknologia voi rikkoa toimivia sosiaalisia prosesseja. Syyskuun alussa julkaistussa brysseliläisen ajatushautomo Foundation for European Progressive Studiesin ja Kalevi Sorsa-säätiön tutkimuksessa havaittiin miten tekoälyn käytöllä voi olla negatiivisia vaikutuksia tehokkuudelle. Kustannusten kanssa painivan julkisen sektorin tekoälyllistäminen on toki houkuttelevaa, mutta samalla olemme vaarassa menettää hiljaiseen tietoon ja harkintaan perustuvia toimintamalleja, mikä vähentää päätöksenteon resilienssiä, kun kyky sopeutua ja soveltaa sääntöjä vähenee.
Huuman hälventyessä voimme myös nähdä tarkemmin, miten tekoälyn liittyvät odotukset muokkaavat poliittista keskustelua. Lupaamalla teknologisen ratkaisun moniin kohtaamiimme haasteisiin, nämä – osin epärealistiset – odotukset lykkäävät keskustelua Euroopan kipeästi tarvitsemista rakenteellisista muutoksista ja poliittisista uudistuksista.
Päätelmät
Tekoäly on ja tulee olemaan keskeinen osa Euroopan teollisuuspolitiikkaa. Tyypillisesti teollisuuspolitiikan tehtävänä on nähty yksinkertaisesti kehityksen mahdollistaminen investoimalla, riskit halliten. Tekoälyn teollisuuspolitiikka on todellisuudessa monimutkaisempaa, mikä johtaa kysymyksiin riippuvuuksista, toivotuista suunnista ja tekoälyn roolista yhteiskunnassa. Näistä kysymyksistä ei kuitenkaan ole vielä riittävästi puhuttu, saati että niihin olisi löydetty vastauksia.
Poliittisen järjestelmän ongelmista kumpuava tarve ja toisaalta institutionaalinen usko jatkuvaan kasvuun ovat kaventaneet tekoälyn merkitystä politiikassa. Houkutus innovoida tie pois rakenteellisista, systeemisistä ongelmista on ollut tyypillinen osa esimerkiksi ilmastonmuutoksen työkalupakkia. Kuitenkin nämä haaveet voivat ajaa Euroopan ojasta allikkoon, sillä teknologia voi jopa syventää yhteiskunnan isoja haasteita. Tällä hetkellä tekoälykehitys on vaarassa tehostaa ympäristöä tuhoavia kuluttamisen arvoketjuja, rikkoa markkinoita luomalla globaaleja monopoleja sekä keskittää varallisuutta ja valtaa niin autokraateille kuin superrikkaille.
Onneksi Euroopassa ollaan heräämässä näihin kysymyksiin. Ennenkuulumattomat poliittiset koalitiot keskustelevat avoimesti vallasta, infrastruktuureista ja suunnasta teknologisessa kehityksessä. Paine strategiseen koordinaatioon eri politiikkalohkojen välillä kasvaa. Tekoälyekosysteemien hallinta vaatii, että samanaikaisesti huomioidaan kysymykset niin tietosuojasta, kilpailusta kuin vaikkapa teollisuuden, kaupan, työmarkkinoiden tai verotuksen uudistamisesta. Tähän vaaditaan uusia politiikan työkaluja. Sellaisiksi on ehdotettu muun muussa investointien ehdollisuuksia sekä strategista hankintapolitiikkaa.
Uusi teknologiatulevaisuus ei rakennu kertaheitolla. Se rakentuu kasautuvista päätöksistä ja konkreettisista poliittisista toimista. Oikean tilannekuvan sekä toimivien peukalosääntöjen pitäisi ohjata politiikkaa: valitsemalla luova kahlitsevan sijaan, kehittävä korvaavan ja suunta vauhdin sijaan tekoälyä voitaisiin käyttää kukoistavampien yhteiskuntien rakentamiseen.
Yhdysvalloista lähtöisin olevan AI Now -tutkimusinstituutin tänään julkaistussa raportissa Redirecting Europe’s AI Industrial Policy linjataan, miten Eurooppa voisi ottaa askeleita tähän suuntaan. Empiiriseen tutkimukseen perustuvan Euroopan tekoälytilannekatsauksen ohella 16 johtavaa asiantuntijaa esittävät politiikkatoimia esimerkiksi kauppapolitiikan, hankintalainsäädännön, teollisuuspolitiikan, sekä ympäristöpolitiikan saralta. Politiikan sisäpiiriläiset sekä kriittisemmät kansalaisyhteiskunnan tarkastelijat tarjoavat väyliä ajatella uudelleen tekoälyn roolia osana laajempaa yhteiskunnallista visiota. Ehdotuksia yhdistää tarve herätellä laadukkaampaa keskustelua teknologian ja politiikan suhteesta. Tätä keskustelua Eurooppa ja Suomi kaipaavat kipeästi.