Kehitysyhteistyö on vastuunkantoa, ei menoerä 

Kalevi Sorsa -säätiö on tukenut demokratiaa Länsi-Balkanilla ulkoministeriön avustuksella vuodesta 2008 lähtien. Tässä blogikirjoituksessa hankkeesta vastaava Jelena Simić pohtii kehitysyhteistyön merkitystä aikana, jolloin sen rahoitusta kyseenalaistetaan entistä useammin. Lisäksi hän arvioi, miten hanke vahvistaa demokratiaa ja osallisuutta Länsi-Balkanilla.

Kehitysyhteistyö on vastuunkantoa ja kumppanuutta

Kehitysyhteistyön rahoitus nousi alkusyksystä otsikoihin, kun valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) elokuun alussa esitteli ministeriönsä budjettiehdotuksen. Siinä kehitysyhteistyöhön esitettiin yli sadan miljoonan euron lisäleikkauksia. Suunnitelma leikkauksista ei lopulta toteutunut, kun muut hallituspuolueet torjuivat Purran ja perussuomalaisten ehdotuksen. Orpon hallitus on kuitenkin jo aiemmin vaalikaudella tehnyt merkittäviä leikkauksia kehitysyhteistyöhön. Esimerkiksi Fingon arvion mukaan neljän vuoden leikkauksien kokonaissumma on 1 305 miljoonaa euroa – siis reilusti yli miljardin. 

Kehitysyhteistyö on olennainen osa globaalia vastuunkantoa ja solidaarisuutta, jossa vauraammat valtiot tukevat vähemmän vauraita ja haavoittuvampia yhteiskuntia. Sen perusta löytyy YK:n kestävän kehityksen tavoitteista (Agenda 2030) ja kansainvälisestä oikeudesta. Nykyään kehitysyhteistyötä perustellaan yhä useammin myös turvallisuuspoliittisilla ja taloudellisilla näkökohdilla, sillä yhteiskuntien vakauden edistäminen ja konfliktien ehkäiseminen lisää kokonaisturvallisuutta ja luo pidemmän aikavälin edellytyksiä myös kestävälle taloudelliselle yhteistyölle.  

Kehitysyhteistyö ei siis ole vain hyväntekeväisyyttä tai yksisuuntaista apua, vaan kumppanuutta, jossa vahvistetaan paikallisia toimijoita ja rakennetaan pitkäjänteisesti kestävämpää tulevaisuutta.  Demokratia, tasa-arvo, koulutus ja ihmisoikeudet eivät toteudu itsestään, vaan tarvitsevat aikaa, resursseja ja tilaa kasvaa. 

Kehitysyhteistyö on vahvasti myös historiallinen ja moraalinen kysymys. Vauraiden länsimaiden menestys ja hyvinvointi on saavutettu osaltaan köyhempien alueiden ja maiden kustannuksella, joita tänä päivänä kutsutaan globaaliksi eteläksi. Siirtomaahistoria, orjakauppa ja luonnonvarojen riisto ovat muovanneet maailmantalouden rakenteita tavoilla, jotka heijastuvat edelleen: monen etelän maan pysähtyneisyys on ollut seurausta lännen kasvusta. 

Tässä valossa kehitysyhteistyö on myös vastuunkantoa ja korvausta, ei vain solidaarisuutta. Se on pyrkimystä tunnustaa historiallisia epätasa-arvon rakenteita ja purkaa niitä. Kansainvälisessä keskustelussa puhutaan yhä useammin myös hyvittävästä oikeudenmukaisuudesta (restorative justice): siitä, että aiemmat vääryydet vaativat muutakin kuin tunnustamista. Ne vaativat tekoja eli hyvityksiä, vaikka kaikkia historian vääryyksiä on tietenkin mahdotonta hyvittää.  

Kehitysyhteistyötä voi perustella myös sillä, että maailma on muuttunut yhä keskinäisriippuvaisemmaksi. Käytämme puhelimia, joiden mineraalit louhitaan Afrikassa; juomme kahvia ja syömme hedelmiä Latinalaisesta Amerikasta; tilaamme vaatteita ja elektroniikkaa Aasiasta; ja seuraamme sarjoja sekä uutisia suoratoistopalveluista Yhdysvalloista.  Arjen esimerkit muistuttavat, että elämme verkostoissa, jotka sitovat meidät osaksi globaalia järjestelmää. Suomi ei pärjäisi ilman kansainvälistä yhteistyötä – ei politiikassa, ei taloudessa eikä turvallisuudessa.  

On naiivia ajatella, että voimme hyödyntää maailman hyvin rajallisia resursseja, kuten halpaa työvoimaa ja monikansallista tuotantoa, mutta samalla irtisanoutua vastuusta, joka liittyy globaaleihin ongelmiin. Emme voi ajatella kehitysapuun liittyviä päätöksiä pelkkinä menoina, sillä niiden seuraukset ulottuvat aina meitä kauemmas. Vastuun kantaminen on arvo itsessään, mutta samalla se vahvistaa myös Suomen uskottavuutta ja mahdollisuuksia ajaa omia etujaan EU:ssa, YK:ssa ja muilla kansainvälisillä areenoilla. Lyhytnäköinen säästäminen saattaakin tulla lopulta taloudellisesti, poliittisesti ja inhimillisesti kalliimmaksi.   

Hallitus on leikannut kehitysyhteistyön rahoitusta 

Petteri Orpon hallitus on määrittänyt Suomen kehityspoliittisiksi painopisteiksi naisten ja tyttöjen oikeudet, seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien vahvistaminen, koulutuksen ja ilmastotoimet. Kauppapolitiikka on liitetty vahvasti kehityspolitiikkaan, mikä selviää muun muassa Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Ero on merkittävä Sanna Marinin hallitusohjelmaan, jossa kehityspolitiikan tavoitteiksi nimettiin muun muassa köyhyyden poistaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen.  

Kehitysyhteistyön määrärahat jakautuvat kahteen osaan. Ensinnäkin ulkoministeriön hallinnonalan varsinaiseen kehitysyhteistyöhön, joka sisältää tuen suomalaisille kansalaisjärjestöille, kansainvälisille järjestöille sekä kahdenvälisille hankkeille. Toiseksi muuhun kehitysyhteistyöhön, johon kuuluvat esimerkiksi pakolaisten vastaanottokulut sekä kehitysrahoitusinvestoinnit, kuten Finnfundin hankkeet. 

Summat eivät ole korvia huumaavia ja Orpon kaudella niitä on leikattu entisestään: vuodelle 2025 budjetoitu kehitysyhteistyö on vain 0,36 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta (BKT) eli 1,1 miljardia euroa. Tästä noin puolet on ulkoministeriön rahoittamaa varsinaista kehitysyhteistyötä. Vuonna 2024 kehitysyhteistyön kokonaisrahoitus oli selvästi suurempi: noin 1,3 miljardia euroa, eli 0,47 prosenttia BKT:sta.  

Suomea velvoittavat YK- ja EU-sopimukset vaativat kehitysyhteistyörahoituksen olevan 0,7 prosenttia BKT:sta. Suomi saavutti tavoitteen viimeksi 90-luvun alussa, kun BKT romahti laman vuoksi.  

Lähialueiden tukeminen vahvistaa Euroopan demokratiaa  

Vähiten kehittyvien maiden tukeminen ja äärimmäisen köyhyyden vähentäminen ovat kehitysyhteistyössä keskeistä. Niiden rinnalla on tärkeää tukea myös EU:n lähialueita. Kun tuetaan oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia, vähennetään samalla konfliktien, pakolaisuuden ja muun epävakauden juurisyitä. Samalla tehdään Euroopasta turvallisempi ja parempi paikka kaikille.  

Länsi-Balkan on tästä hyvä esimerkki. Alueella on EU-jäsenyyttä tavoittelevia maita, joista osa on jo aloittanut liittymisneuvottelut. Silti heikko oikeusvaltio, korruptio, poliittinen polarisaatio ja vähemmistöjen syrjintä hidastavat demokratian kehittymistä alueella. Alueen vakaus vaikuttaa paikallisten hyvinvoinnin lisäksi suoraan koko Euroopan turvallisuuteen ja talouteen.  

Kalevi Sorsa -säätiön demokratian edistämishanke on yksi ulkoministeriön rahoittamista suomalaisten järjestöjen toteuttamista kehitysyhteistyöhankkeista. Se keskittyy juuri demokratian, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien vahvistamiseen Länsi-Balkanilla. Hanketta on toteutettu eri muodoissa vuodesta 2008 lähtien. Toiminta alkoi Pohjois-Makedoniasta monikulttuurisuuden ja nuorisotoiminnan vahvistamisesta, mutta on sittemmin laajentunut Bosnia ja Hertsegovinaan sekä Albaniaan. Hankkeen paikallisia kumppanijärjestöjä ovat pohjoismakedonialainen Progres Institute, bosnialainen Forum of Left Initiative sekä albanialainen Qemal Stafa Foundation. He vastaavat hankeaktiviteettien käytännön toteutuksesta.  

Hanke koostuu kahdesta päähaarasta; nuorten politiikkakouluista sekä paikallisten ajatuspajojen kapasiteetin vahvistamisesta. Albaniassa, Bosnia ja Hertsegovinassa sekä Pohjois-Makedoniassa järjestettävissä usean viikonlopun koulutusohjelmissa koulutetaan yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista kiinnostuneita nuoria. Näiden niin kutsuttujen Political Academyjen tavoitteena on luoda heille edellytyksiä osallistua demokratian kehittämiseen mahdollisina tulevaisuuden vaikuttajina. Vuosittain koulutuksiin osallistuu yli sata paikallista nuorta. 

Sekä paikallisten että suomalaisten kouluttajien avulla nuoret oppivat muun muassa vaihtoehtoisista yhteiskuntamalleista, poliittisesta päätöksenteosta, demokraattisista prosesseista, kampanjoinnista, yhdenvertaisuudesta, vapaan median tärkeydestä ja hyvän hallinnon periaatteista. Koulutuksissa huomioidaan maiden erityispiirteet. Esimerkiksi Bosniassa järjestetään sukupuolten tasa-arvoon keskittyvä Gender Academy, koska naisten poliittinen osallistuminen on maassa edelleen vähäistä, ja monikulttuurisuutta käsittelevä Political Academy – Model of Multiculturalism, joka pureutuu maassa 90-luvulla käydyn sisällissodan jättämiin jälkiin ja yhteiskunnan jakolinjoihin eri etnisten ryhmien välillä.  

Pienilläkin summilla voi saada aikaan vaikuttavaa yhteistyötä 

Järjestämämme koulutukset ovat vahvistaneet esimerkiksi ajatuspajojen tutkimuksellista kapasiteettia. Lisäksi vuosittain järjestettävät konferenssit ovat koonneet albanialaisia, bosnialaisia, serbialaisia, montenegrolaisia, pohjoismakedonialaisia sekä kosovolaisia ajatuspajoja yhteen keskustelemaan alueen yhteisistä haasteista.  

Konferenssit ovat koonneet ajatuspajojen lisäksi maiden päättäjiä, tutkijoita ja kansalaisyhteiskuntaa pohtimaan ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, Länsi-Balkanin muuttuneeseen turvallisuusympäristöön sekä EU-jäsenyysprosessin haasteisiin. Paikan päällä on ollut myös suomalaisia päättäjiä.  

Viime vuonna aloitimme uuden niin kutsutun Think Tank Grant Programin. Sen puitteissa länsibalkanilaiset ajatuspajat ja muut järjestöt voivat hakea rahoitusta pienille kahdenvälisille yhteistyöhankkeille, jotka tukevat demokratiaa, ihmisoikeuksia tai ympäristötoimia. Rahoitusta jaetaan vuosittain kolmelle hankkeelle 5 000 euroa hanketta kohden. Järjestöt ovat saaneet aikaan niinkin pienellä summalla vaikuttavaa yhteistyötä.  

Esimerkiksi Serbialainen European Policy Centre (CEP) ja pohjoismakedonialainen European Policy Institute (EPI) toteuttivat projektin Towards Better Monitoring of Democracy in the Western Balkans. Sen ytimessä oli EU:n komission vuosittaisten hakijamaiden demokratia-arvioiden kriittinen tarkastelu ja niiden kehittäminen. 

Projektissa julkaistiin policy paper, joka analysoi EU:n raportointia hakijamaiden demokraattisten instituutioiden toiminnasta, tuotettiin kaksi podcastia ja järjestettiin webinaari, johon osallistui lähes 300 asiantuntijaa ja päättäjää. Tuloksena syntyi ehdotus uudesta mallista, jonka avulla voidaan paremmin seurata demokratiakehitystä kuudessa Länsi-Balkanin maassa ja tukea EU:n laajentumispolitiikan vaikuttavuutta.  

Serbialainen Regional Academy for Democratic Development (ADD) ja bosnialainen Network of Progressive Initiatives (NPI) toteuttivat projektin Developing a model for the just transition of coal mine workers in Lazarevac and Tuzla. 

Projektissa kartoitettiin kaivostyöntekijöiden uudelleenkouluttautumiseen liittyviä asenteita ja toiveita kyselyillä, järjestettiin keskustelutilaisuuksia työntekijöiden, ammattiliittojen, yhteisöjen ja työnantajien kesken sekä kehitettiin konkreettinen malli oikeudenmukaiselle siirtymälle vihreisiin työpaikkoihin. Malli sisältää reittikarttoja uudelleenkoulutukseen ja tukimekanismeja työntekijöiden siirtymän helpottamiseksi. 

Projektin tulokset olivat rohkaisevia: yli 70 % osallistuneista kaivostyöntekijöistä ilmaisi kiinnostuksensa uudelleenkoulutukseen, ja hanke lisäsi luottamusta siihen, että vihreä siirtymä voi toteutua myös sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. 

Pohjoismakedonialainen Youth Initiatives for Dialogue and Cooperation (YIDC-Bitola) ja serbialainen Center of Modern Skills (CMV) toteuttivat hankkeen Promotion of Gender Equality. 

Projektissa nostettiin esiin naisten johtajuutta ja tasa-arvoa viiden videon ja kahden blogitekstin kautta sekä järjestettiin loppukonferenssi, johon osallistui 27 naista Serbiasta ja Pohjois-Makedoniasta. Someissa jaettavissa videoissa käsiteltiin naisten asemaa työelämässä, palkatonta kotityötä, naisiin kohdistuva väkivaltaa, naisten poliittista osallistumista ja anti-gender-liikkeitä.  

Hanke toi yhteen naisia kahdesta maasta jakamaan kokemuksiaan ja vahvistamaan keskinäisiä verkostojaan. Samalla se lisäsi tietoisuutta sukupuolten tasa-arvon haasteista ja mahdollisuuksista, joita naiset kohtaavat alueella. 

Kehitysyhteistyö on investointi ihmisiin 

Olemme hankkeessa kiinnittäneet entistä enemmän huomiota myös ympäristökysymyksiin. Ympäristön saastuminen ja kestämätön energiantuotanto kytkeytyvät alueella tiiviisti myös demokratiaan ja ihmisten hyvinvointiin. Tämän vuoksi esimerkiksi Pohjois-Makedoniassa on käynnistetty Environmental Academy, jossa nuoret perehtyvät ympäristö- ja ilmastokysymyksiin ja niiden yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Vastaavanlainen koulutus on järjestetty vuodesta 2025 alkaen myös Albaniassa.  

Myös Bosnia ja Hertsegovinassa on kehitetty nuorille uusia koulutusohjelmia. Policy Development Training tarjoaa nuorille mahdollisuuden työstää heille tärkeitä yhteiskuntapoliittisia teemoja mentoreiden tuella ja oppia, miten konkreettisia politiikkasuosituksia ja asiakirjoja laaditaan. Ajatuksena on, että vaikuttaminen voi alkaa pienestä ja paikallisesta – esimerkiksi aloitteesta lisätä oman kunnan liikuntapalveluita – ja kasvaa sitä kautta kohti laajempaa yhteiskunnallista toimintaa.  

Työmme on osoittanut, että kehitysyhteistyön todellinen merkitys näkyy käytännön tasolla: ihmisissä, joiden elämään se tuo uusia mahdollisuuksia. Pienilläkin panostuksilla voidaan saada aikaan muutosta ja rakentaa luottamusta tulevaisuuteen. Kehitysyhteistyö on siis investointi ihmisiin ja juuri siksi sen puolustaminen on tärkeämpää kuin koskaan. Toivottavasti nämä investoinnit saadaan käännettyä taas nousuun kohti 0,7:n tavoitetta.

Hankevastaava
Jelena Simić
jelena.simic@sorsafoundation.fi

Kirjoittaja vetää säätiön demokratian kehittämisen hanketta Länsi-Balkanilla.