Mikseivät muut kuin perussuomalaiset tee kulttuuripolitiikkaa?

Kirjoittaja Johannes Koskela Johannes Koskela

Melkein mistä tahansa asiasta saa nykyisin tehtyä uutisen kertomalla mitä mieltä perussuomalaiset siitä ovat. Eilen (11.11.2014) Helsingin Sanomat nosti otsikoihin kansanedustaja Juho Eerolan mielipiteen, jonka mukaan ”taiteilija-apurahat voisi lakkauttaa”, koska Aleksis Kivikin ”teki mestariteoksensa hyvin köyhissä oloissa”. Tämä tarkoittaisi myös mm. kääntäjien apurahojen lakkauttamista.

Toisin kuin perussuomalaisten ”sananvapauden nimissä” esitettyjen mielipiteiden uutisointi yleensä, tämä taisi jopa olla noston arvoinen juttu. HS kommentoi itsekin, että Baltic Circlen ”taidepoliittinen tapahtuma (jossa siis kysyttiin poliitikkojen kulttuuripoliittisia ajatuksia) on raikkainta, mitä suomalaiselle kulttuuripolitiikalle on aikoihin tapahtunut”. Tiedä sitten, mutta toivottavasti se ainakin lisää kulttuuripolitiikasta käytävää keskustelua. Tosin nykyisin niin suositut ”keskustelun avaukset” eivät ole politiikkaa.

Mutta tarkastellaan hieman Juho Eerolan näkemystä. Onko se populismia? Suomen Kulttuurirahaston selvityksen mukaan ylivoimainen enemmistö suomalaisista kannattaa taiteen julkista rahoitusta ja on sitä mieltä, että taiteen ei pidä tuottaa taloudellista hyötyä eikä pärjätä omillaan. Ainoastaan perussuomalaisten kannattajat ovat jakautuneet sen suhteen, pitäisikö taidetta rahoittaa verovaroin vai ei. Kuitenkin n. 3/4 suomalaisista haluaa, että kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua taiteisiin, esimerkiksi asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. On selvää, että tällainen tavoite ei voi toteutua muuta kuin julkisin tuin. Eerolan näkemys ei siis vastaa ”kansan” mielipidettä.

Juuri siksi hänen näkemyksensä onkin populistinen. Populistinen mielipide kun ei tarkoita ”yleistä mielipidettä”. Ennemminkin se on tapa käyttää jotakin myyttiä tai myyttisen hahmon oletettua ominaisuutta – kuten Aleksis Kiven yli-inhimillistä luovuutta – perusteluna omalle näkemykselle vain verhotakseen sillä oman tietämättömyytensä. Ties mitä mestariteoksia Kiveltä jäikään kirjoittamatta kurjuudessaan, hulluudessaan. Joka tapauksessa perussuomalaiset edustavat taidepoliittisissa näkemyksissään selkeätä vähemmistöä.

Ei olekaan yllättävää, että perussuomalaisten kannattajat ovat kaikkein kokemattomimpia ja passiivisimpia taiteen kuluttajia. Tämä selittää myös heidän ahdasmielisen suhtautumisensa taidetta ja kulttuuria kohtaan, niin rahoituksen kuin muunkin suhteen. Ilman osallistumista taiteen piiriin kyvyt arvostaa ja ymmärtää taidetta eivät tietenkään kehity.

Vielä kulttuuripolitiikasta: kuten 2011 eduskuntavaalienkin yhteydestä muistamme, perussuomalaiset on kuitenkin ainoa puolue, joka on viime vuosina esittänyt kulttuuripoliittisia avauksia. Samoin nyt Baltic Circlen järjestämässä taidepoliittisessa tapahtumassa kaikki muut puolueet olivat käytännössä sanattomia. Paitsi kommunistit.

Onkin totta, että kulttuuripolitiikassa ei ole tapahtunut käytännössä mitään merkittäviä muutoksia sen varsinaisen perustamisen (1960-luvulla) jälkeen. Myöskään puolueet eivät juurikaan tee kulttuuripoliittisia ohjelmia tai julistuksia. Mikseivät? Onko kulttuuripolitiikassa muka onnistuttu niin täydellisesti? Voidaan syyttää puolueita siitä, että he eivät ymmärrä sen merkitystä. Toisaalta voidaan syyttää taiteilijoita siitä, että hekään eivät ole kiinnostuneita kulttuuripolitiikasta, vain oman työnsä rahoituksesta. Voidaan myös syyttää äänestäjiä, koska he eivät vaadi kulttuuriministeriöltä (OKM) uudistuksia.

Yleensä puhutaan vain taiteen rahoituksesta, liittyy se sitten tekijänoikeus- tai muihin vastaaviin kysymyksiin. Kuitenkin kulttuuripolitiikan tavoitteiden pitäisi olla kunnianhimoisia, eikä vain olemassa olevien instituutioiden ylläpitämiseen tähtääviä. Sen pitäisi tähdätä luovemman ja monipuolisemman, monikulttuurisemman ja avoimemman yhteiskunnan rakentamiseen. Olisi hienoa, jos ensi kevään eduskuntavaalien yhteydessä muutkin kuin perussuomalaiset tekisivät kulttuuripolitiikkaa, etteivät ainoat uudistusehdotukset olisi taiteen ja kulttuurin arvostusta heikentäviä.