Työmies on palkkansa ansainnut – entä elinkeinoelämän lobbari?
Tietysti Häkämies on vain yksi henkilö, mutta mikäli häntä ja koko rikkainta tulokymmenystä varjellaan veronkorotuksilta, lankeaa heidän kuormansa muiden kannettavaksi. Kipeiden päätösten sijaan on mahdollista tehdä myös oikeudenmukaisia päätöksiä. Ei Häkämiehen perheessä ennen tuota mainittua 200 000 euron palkankorotustakaan jouduttu miettimään, mitä loppukuusta syödään tai onko lapsilla varaa harrastaa. Eikä Häkämiehillä tässäkään kuussa lasketa, montako työvuoroa osuu sunnuntaille ja mitä niillä pyhälisillä saisi.
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies on vaatinut palkkamalttia pidemmän aikaa, ja viimeksi tällä viikolla hän vaati palkkojen sunnuntailisän poistamista. On syytä tarkistella näiden vaatimusten mittasuhteita.
Vuonna 2013 kokoaikaisen palkansaajan mediaanipalkka Suomessa oli 2928 euroa kuukaudessa ja keskiarvopalkka kokoaikaisilla oli 3 284 euroa kuukaudessa. Osa-aikaisilla työntekijöillä tulot ovat pienemmät. Laskennan helpottamiseksi, voimme pyöristää keskipalkaksi 3000 euroa kuukaudessa. Tällöin saamme 22 kuukausittaisella työpäivällä keskimääräiseksi päiväpalkaksi 136 euroa. Jos teemme ronskin oletuksen, että työnantajamaksuja tulee palkan päälle 40% lisää, saadaan yhden työpäivän kustannukseksi työnantajalle noin 191 euroa. Tämä on myös sunnuntailisän suuruus.
Kun Häkämies vuonna 2012 vaihtoi elinkeinoministerin pestin Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan paikkaan, hänen oma vuosipalkkansa nousi noin 150 000 eurosta noin 350 000 euroon. Kuukausipalkka nousi noin 11 500 eurosta noin 26 600 euroon.
Eli Häkämiehen vuonna 2012 saama 200 000 euron vuosipalkankorotus on yli 1000-kertainen keskimääräiseen päiväpalkkaan tai sunnuntailisään verrattuna. Hänen vuosipalkkansa korotuksella voisi siis maksaa sunnuntailisät 1047 suomalaiselle työntekijälle. Toisin sanoen Häkämiehellä olisi varaa palkata keskituloinen suomalainen palkansaaja töihin 52 sunnuntaiksi, tuplapalkalla, seuraavan kymmenen vuoden ajan. Tai palkata kymmenen suomalaista töihin, joka sunnuntai ja koko vuodeksi. Hänellä on siis moninkertaiset resurssit osallistua talouden sopeutukseen tai ”lamatalkoisiin” keskituloiseen palkansaajaan verrattuna.
Nyt kuitenkin talouden sopeutusta haetaan sieltä missä se eniten sattuu, eikä sieltä missä siihen eniten on varaa. Kun hallitus ja elinkeinoelämä kuuluttavat palkkamalttia niin on hyvä muistaa tämä perspektiivi.
Tietysti Häkämies on vain yksi henkilö, mutta mikäli häntä ja koko rikkainta tulokymmenystä varjellaan veronkorotuksilta, lankeaa heidän kuormansa muiden kannettavaksi. Kipeiden päätösten sijaan on mahdollista tehdä myös oikeudenmukaisia päätöksiä. Ei Häkämiehen perheessä ennen tuota mainittua 200 000 euron palkankorotustakaan jouduttu miettimään, mitä loppukuusta syödään tai onko lapsilla varaa harrastaa. Eikä Häkämiehillä tässäkään kuussa lasketa, montako työvuoroa osuu sunnuntaille ja mitä niillä pyhälisillä saisi.