Myytinmurtajaiset: 12 väitettä verotuksesta osa 1 – onko verotus haitallista?
Myytinmurtajaiset-kirjoitussarjan kolme seuraavaa kirjoitusta käsittelevät verotusta. Niistä ensimmäisessä Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér tarkastelee väitteitä, jotka kiistävät verotuksen tarpeellisuuden ja korostavat sen haittoja. Jälkimmäisissä osissa käsitellään pääomien, työn ja liikenteen verotukseen liittyviä väitteitä.
Kirjoituksen ensimmäisen osan väitteet (muut
kahdeksan väitettä osassa 2 ja osassa 3):
1. VÄITE: Veroja ei kannata korottaa, sillä se haittaa taloutta ja työllisyyttä.
FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Ei ole näyttöä siitä, että Suomen tasoinen tai korkeampikaan verotus olisi talouden tai työllisyyden kannalta haitallista pitkällä aikavälillä. Päinvastoin maissa, joissa verotus on korkeaa, myös talous, työllisyys sekä hyvinvointi ovat keskimäärin korkeammalla tasolla. Tähän joukkoon kuuluvat Suomi ja muut Pohjoismaat, joissa on rakennettu hyvinvointiyhteiskuntaa verovaroin.
Verotus vaikuttaa talouteen monin tavoin. Verotus voi esimerkiksi heikentää kannustimia työntekoon ja yrittämiseen sekä muutoinkin ohjata talouden toimintaa. Verotuksen hyödyllisyyttä ei kuitenkaan voi arvioida vain tarkastelemalla verotuksen suoria vaikutuksia, sillä verovaroilla on aina jokin käyttötarkoitus.
Verot ovat työkalu, jolla rahoitetaan muun muassa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja infrastruktuuri, oikeusvaltion instituutiot, sekä tuetaan ihmisiä ja yrityksiä. Verotuksen pitkän aikavälin kokonaisvaikutuksia tarkastellessa on siis otettava huomioon myös se, mitä vaikutuksia on verovarojen käytöllä. Esimerkiksi sosiaaliturva ja julkiset palvelut voivat heikentää kannustimia työhön, mutta samalla ne luovat edellytyksiä riskinotolle ja sille, että useammat voivat osallistua työelämään. Verot voivat olla myös vaihtoehto julkisen talouden vahvistamiselle menoleikkausten sijaan.
Lisäksi veroilla ohjataan kestävämpään kulutukseen ja tuotantoon sekä vähennetään eriarvoisuutta ja siitä aiheutuvia haittoja (ks. tarkemmin väite 4). Veroilla voi olla myös sitä kautta positiivisia vaikutuksia talouteen.
Verotuksen vaikutukset riippuvat siis olennaisesti verotuksen rakenteesta eli siitä, miten verotus toteutetaan, ja toisaalta siitä, mihin verovaroja käytetään. Vaikutukset ovat myös riippuvaisia ajasta ja paikasta, sillä yhteiskunnat ovat erilaisia ja myös kansainvälisellä taloustilanteella on merkitystä.
Verotuksen kokonaisvaikutusten tutkiminen on vaikeaa, sillä edellä kuvattujen eri suuntiin vaikuttavien tekijöiden merkitystä on vaikea erottaa toisistaan jopa lyhyellä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä vaikutusten arvioiminen yksiselitteisesti on miltei mahdotonta. Esimerkiksi palkan veronkorotusten suora vaikutus työn tarjontaan saattaa ilmetä varsin pian. Kertyneitä verotuloja voidaan kuitenkin samalla käyttää vaikkapa parempaan peruskouluun, minkä vaikutus talouteen ilmenee vasta vuosikymmenten aikana. Eri aikaan ja eri tavoin syntyviä vaikutuksia on hankala suhteuttaa toisiinsa.
Hankaluudesta huolimatta verotuksen vaikutuksia talouteen on tutkittu paljon. Iso osa tutkimuksista ei kuitenkaan tarkastele verotuksen pitkän aikavälin kokonaisvaikutusta talouteen tai työllisyyteen. Sen sijaan niissä keskitytään arvioimaan esimerkiksi yksittäisen veromuutoksen suoria vaikutuksia muutaman vuoden ajanjaksolla. Tällaisten tutkimusten perusteella ei voi vetää vahvoja johtopäätöksiä verotuksen kokonaisvaikutuksista talouteen pidemmän ajan kuluessa. Se lienee syynä siihen, että myös tutkijoiden näkemykset veronkorotuksista vaihtelevat. Arvojen merkitys korostuu verotuksen tasoa ja painotuksia koskevissa näkemyksissä, kun tutkimuksista ei voi vetää yksiselitteisiä johtopäätöksiä.
Arvioitaessa valtioiden kokonaisverotuksen tasoa ja sen vaikutuksia, käytetään mittarina yleensä kokonaisveroastetta, mikä tarkoittaa verojen ja veronluonteisten maksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Myöskään kokonaisveroasteeseen nojaavat tutkimukset eivät kuitenkaan anna yksiselitteisiä vastauksia siihen, tulisiko yksittäisissä tilanteissa verotusta laskea vai korottaa. Se riippuu olennaisesti muun muassa siitä, miten veroja korotetaan ja miten kertyneitä verotuloja käytetään.
Tutkimusten perusteella ei siis voi sanoa, että esimerkiksi Suomen tasoinen tai korkeampikaan verotus olisi itsessään haitallista taloudelle tai työllisyydelle. Sen sijaan kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tutkimuksessa on arvioitu kovin matalan, alle 13 prosentin, kokonaisveroasteen estävän talouden ja hyvinvoinnin kasvua.
Sama IMF:n tutkimus osoittaa, että korkea kokonaisveroaste on tilastollisessa yhteydessä myös korkeampaan bruttokansantuotteeseen. Tilastollinen yhteys ei tarkoita, että korkeampi verotus olisi yksinään syy vahvaan talouteen, mutta kertoo vähintään siitä, ettei korkea verotus ole ollut vahvan talouskehityksen este. Tästä kertoo myös se, että kehittyneimmissä maissa kokonaisveroasteet ovat varsin korkeita ja alimpia ne ovat kehitysmaissa (ks. kuvio 1).
Tilastot osoittavat lisäksi sen, että korkea verotus on yhteydessä korkeampaan työllisyysasteeseen (ks. kuvio 2). On siis ilmeistä, ettei korkea verotus ole välttämättä talouden tai työllisyyden kannalta huono asia. Silti tästäkään vertailusta ei voi tehdä johtopäätöstä, että juuri verotus olisi korkean työllisyyden syy. Kuten edellä käsiteltiin, talouteen ja työllisyyteen vaikuttavat samanaikaisesti monet tekijät.
Korkeat veroasteet löytyvät muun muassa Pohjoismaista, joissa verovaroja käytetään hyvinvointivaltioiden ylläpitämiseen. Pohjoismaissa myös työllisyys ja hyvinvointi ovat kansainvälisesti vertaillen korkealla tasolla. Suomi oli tänä vuonna jo kuudetta kertaa peräkkäin YK:n onnellisuusvertailussa maailman kärjessä ja muutkin Pohjoismaat mahtuivat seitsemän parhaan joukkoon. On ilmeistä, että hyvinvointivaltio on oiva tapa käyttää verovaroja.
2. VÄITE: Veronalennukset rahoittavat itse itsensä.
FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Veronalennukset lähtökohtaisesti heikentävät julkista taloutta, sillä niiden dynaamiset vaikutukset kasvuun ja työllisyyteen ovat maltillisia. Lisäksi ne heikentävät mahdollisuuksia käyttää julkisia varoja muihin kasvun kannalta tärkeisiin kohteisiin.
Joskus väitetään, että veronalennukset rahoittaisivat itse itsensä nopeastikin niin kutsuttujen dynaamisten vaikutusten kautta. Se edellyttäisi, että veronalennukset lisäisivät taloudellista toimintaa tai muuttaisivat verosuunnittelua niin paljon, että siitä seurannut verotulojen kasvu ja etuuksien lasku olisivat suurempia kuin veronalennuksista suoraan aiheutunut verotulojen väheneminen.
Tutkimusten mukaan verotuksen vaikutus käyttäytymiseen on kuitenkin lähes poikkeuksetta lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä varsin pientä, eikä kovin suuria dynaamisia vaikutuksia reaalitalouteen ole tutkimuksissa havaittu. Nopeita vaikutuksia syntyy lähinnä silloin, jos veromuutos estää verovälttelyä tai mahdollistaa sen. Nämäkään vaikutukset eivät kuitenkaan yleensä ole niin suuria kuin veronalennusten aiheuttama suora verotulojen lasku.
Veronalennukset siis heikentävät lähes aina julkista taloutta lyhyellä aikavälillä, usein hyvin paljon. Sama tosiasia käy ilmi esimerkiksi kaikista valtiovarainministeriön lakiesityksiä koskevista vaikutusarvioista ja tuoreesta verokartoituksesta. Veromuutosten pitkän aikavälin vaikutuksia on vaikeampi arvioida, sillä silloin on otettava huomioon myös muun muassa se, miten verovaroja käytetään. Käsittelin asiaa tarkemmin väitteen 1 kohdalla.
3. VÄITE: Työn ja yrittämisen verotusta kannattaa alentaa ja verottaa sen sijaan haittoja.
FAKTA: Muutos olisi ongelmallinen. Haittaveroja tarvitaan, mutta myös työn ja yrittämisen verotukselle on perusteensa. Työhön ja omistamiseen kohdistuvat tulo- ja varallisuusverot ovat välttämättömiä, jos halutaan, että verot kohdistuvat maksukyvyn mukaan. Verotuksen painopisteen siirtäminen haittaveroihin tarkoittaisi taloudellisen eriarvoisuuden kasvun kiihtymistä ja voisi johtaa julkisen talouden heikkenemiseen sekä leikkauksiin.
Haittaveroilla tarkoitetaan veroja, joilla yritetään ohjata ihmisiä ja yrityksiä kestävämpään kulutukseen sekä tuotantoon. Esimerkiksi päästöihin kohdistuvat verot ovat tärkeä työkalu ilmastonmuutoksen hillinnässä, kun päästöt pyritään saamaan lähelle nollaa ja nettona jopa negatiivisiksi.
Päästöveroilla pyritään siis lopettamaan päästöt, eli tekemään itsensä tarpeettomiksi. Tällaisista haittaveroista ei ennen pitkää enää kerry verotuloja, joten niillä ei voi rahoittaa julkisia menoja pysyvästi. Toisaalta esimerkiksi alkoholi- ja tupakkaveroilla ei ole tarkoitus lopettaa haitallista kulutusta kokonaan, eli niillä katetaan pysyvämmin haitoista aiheutuvia kuluja ja mahdollisesti myös muita julkisia menoja.
Haittaverot ovat tarpeellisia, sillä niillä voidaan saada aikaan positiivisia vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen. Verotuksen painopisteen siirtäminen haittaveroihin ei kuitenkaan ole ongelmatonta.
Haittaverot ovat luonteeltaan tasaveroja, jotka kohdistuvat suhteessa enemmän pienituloisiin, jotka käyttävät suuremman osa tuloistaan kulutukseen (ks. punainen väri kuviossa 3). Suurituloisimpiin kohdistuvia pääomien ja ansiotulojen veroja (vaaleanharmaa ja musta) tarvitaan, jos halutaan, että pienituloisten verotus ei ole korkeampaa kuin suurituloisilla.
Lähes kaikissa länsimaissa pyritään progressiiviseen verotukseen, jossa suurituloisempia ja varakkaampia eli maksukykyisimpiä verotetaan muita enemmän. Tämä edellyttää, että työn ja yrittämisen verot ovat korkeampia. Kuviosta 3 nähdään, että Suomessa verotus ei kuitenkaan ole kaikkein suurituloisimman prosentin kohdalla progressiivista, mikä johtuu ennen muuta siitä, että suurituloisimmille keskittyvä pääomien verotus on suhteessa matalampaa kuin palkkojen ja muiden ansiotulojen verotus.
Osaltaan sen seurauksena varallisuuserot ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvulta alkaen ja kehitys jatkuu edelleen (ks. kuvio 4, kehitystä kuvattu tarkemmin tässä kirjoituksessa). Ilman suhteellisen matalien pääomien eli ”yrittämisen verojen” korottamista kehityksen pysäyttäminen ei ole mahdollista.
Verotuksen painopisteen siirtäminen haittaveroihin kiihdyttäisi entisestään varallisuuden keskittymistä harvoille. Lisäksi se voisi tarkoittaa pidemmällä aikavälillä julkisen talouden heikentymistä, kun haittaverojen veropohja pienenee. Tämä lisäisi paineita myös menoleikkauksiin.
Viime kädessä verotuksen painotuksissa on kyse arvoista. Verotuksen painopisteen siirtämistä haittaveroihin kannattavat tyypillisesti tahot, jotka eivät näe varallisuuden keskittymistä harvoille haitallisena ja haluavat kaventaa verovaroin rahoitettuja palveluja ja etuuksia. Hyvinvointivaltion kannalta tällainen muutos olisi ongelmallinen.
4. VÄITE: Verotus on varkautta.
FAKTA: Ei pidä paikkaansa. Verotus ei voi olla varkautta, sillä verojen maksamiseen käytettävä raha on valtion luomaa ja ihmisille antamaa. Ylipäänsä oikeus omistuksiin perustuu valtioiden päätöksiin. Demokraattisessa yhteiskunnassa rahasta, omistusoikeudesta ja veroista päättää eduskunta lainsäädännöllä. Yhteiskuntateoreettisesti verotus perustuu niin kutsuttuun yhteiskuntasopimukseen, jonka taustalla on ajatus siitä, että järjestäytynyt yhteiskunta edistää kaikkien etua. Verotus on yksi sen edellytyksistä ja hyödyllistä monilla tavoin.
Verotus ei ole varkautta, sillä se perustuu valtioiden päätöksiin, jotka Suomen kaltaisessa demokraattisessa maassa tekee eduskunta lakeja säätämällä. Ilman valtion päätöksiä ei olisi rahaa tai ylipäänsä oikeutta omistuksiin. Toisaalta ilman veroilla rahoitettua instituutioita ja oikeusjärjestelmää ei rahalla olisi arvoa eivätkä viranomaiset olisi suojaamassa ihmisten omistuksia.
Verotus ja sitä edellyttävä moderni yhteiskunta nojaa vuosisataiseen yhteiskuntateoriaan. Siinä verotus on yksi välttämätön palanen järjestäytynyttä yhteiskuntaa, jossa veroissa kyse enemmänkin ihmisille antamisesta kuin heiltä ottamisesta. Verotus voisi olla varkautta luonnontilaisessa yhteiskunnassa, jossa valtio mielivaltaisesti veisi ihmisten omaisuutta. Toisaalta tällaisessa yhteiskunnassa ei olisi lakeja, joissa varkaus on määritelty. Voikin kysyä, voisiko siellä olla varastamista siinä merkityksessä kuin me sen ymmärrämme: rikollisena toimintana.
Varastamisena voi pitää myös mielivaltaista ”verotusta”, joka tehdään vastoin lainsäädäntöä tai kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Suomen kaltaisessa valtiossa verovaroin rahoitettujen oikeusvaltion instituutioiden tehtävä on varmistaa, ettei tällaista varastamista tapahdu. Määritelmällisesti tällainen varastaminen ei kuitenkaan ole verotusta, sillä verotuksen on perustuttava lakiin. Tämä verotuksen niin katsottu lakisidonnaisuuden periaate (tai legaliteettiperiaate) on katsottu niin perustavanlaatuiseksi, että se sisältyy Suomessa perustuslakiin (81 ja 121 §).
Verotus on tarpeellista
Verotus on katsottu jo vuosituhansien ajan tarpeelliseksi ja hyödylliseksi tavaksi ottaa varoja yhteiseen käyttöön ja siirtää niitä enemmän tarvitseville. Verotuksen oikeutusta ja hyötyjä on tarkasteltu myös tieteessä jo kauan.
Nykyaikaisissa oppikirjoissa verotukselle asetetaan tyypillisesti neljä tarkoitusta. Ensiksi verotusta tarvitaan yhteiskunnan palvelujen ja toiminnan rahoittamiseen. Toiseksi sitä tarvitaan tulonsiirtoihin, jotta varoja voidaan siirtää maksukykyisiltä heille, joilla tarve on suurempi. Tämä toteutuu yleensä niin kutsutun progressiivisen verotuksen kautta: suuremmasta tulosta ja varallisuudesta maksetaan enemmän veroa kuin pienemmästä. Kolmas verotuksen tarkoitus on ohjata kestävämpään kulutukseen ja tuotantoon (ks. väite 3 edellä). Tämä ilmenee esimerkiksi hiilen ja tupakan verotuksessa.
Neljäs verotuksen tehtävä on edistää demokratian toteutumista. Verotuksen kautta päättäjät tulevat tilivelvollisiksi kansalaisille eli veronmaksajille. Kun heidän varansa ovat pelissä, on päättäjillä luontainen syy käyttää niitä tehokkaammin yleisen hyvän edistämiseen. Tämä toteutuu tutkimusten mukaan myös todellisuudessa. Vastaavasti maissa, joissa johto voi rahoittaa valtion toimintaa esimerkiksi luonnonvarojen tuotoilla, ei kansalaisten näkemyksiä tyypillisesti kuulla niin paljon (ks. nk. resurssikirouksesta esim. tämä kirjoitus).
Verotus on välttämätön osa yhteiskuntasopimusta
Neljäs verotuksen rooli liittyy kiinteästi niin kutsuttuun yhteiskuntasopimukseen, josta verotuksen oikeutus on johdettu yhteiskuntateoriassa. Teorian keskeisenä kehittäjänä pidetään englantilaista Thomas Hobbesia (1588–1679), joka katsoi, että on kansalaisten etu antaa suvereenille vallan monopoli, sillä vaihtoehtoinen ”kaikkien sota kaikkia vastaan” olisi niin huono vaihtoehto.
Suvereenin hallitsemaa valtiota tarvitaan suojaamaan kansalaisia muun muassa vierailta valloilta armeijoilla ja muutoin turvaamaan kansalaisten etua. Klassisen liberalismin isänä pidetty John Locke (1632–1704) korosti sitä, että valtiota tarvitaan turvaamaan yksilöiden omistuksia. Kansalaiset siis tekevät oman etunsa vuoksi yhteiskuntasopimuksen, jossa valta annetaan suvereenille.
Omaa aikaansa peilaten Hobbes uskoi monarkiaan ja katsoi, että kuningas voi olla kansan etua ajava suvereeni. Myöhemmin esimerkiksi Karl Popper (1902–1944) on perustellut, miksi ihmisten edun voi taata vain ihmisoikeuksiin nojaava demokratia – eli niin kutsuttu avoin yhteiskunta. Popper katsoi, että avoimessa yhteiskunnassa eduskunnan kaltaiset instituutiot luovat muutosvoiman, joka voi estää vallankäyttäjiä tyrannisoimasta kansaa. Instituutioihin nojaavaa vallankäytön muutosvoimaa tarvitaan, jotta valtio ajaisi ihmisten etua pysyvästi.
Hobbes ja monet sen jälkeen ovat katsoneet, että suvereniteetti edellyttää verotusoikeutta, jotta valtio voi edistää tosiasiallisesti ihmisten etua. Armeijoita tai oikeuslaitosta ei voi järjestää, jos suvereenilla ei ole varoja palkkojen maksuun. Ihmiset siis antavat valtiolle oikeuden verottaa – ei toisin päin.
Hobbes siis piti verotusta ihmisten etuna, mutta hän ja esimerkiksi Locke näkivät valtion roolin verraten kapeana. Tämä oli luontevaa 1600-luvun maailmassa, mutta maailma ja yhteiskuntateoria sen mukana ovat sittemmin kehittyneet. Niin kutsuttua hyvinvointivaltiota, jossa valtion rooli on suurempi, on perustellut muun muassa John Rawls (1921–2002), joka on yksi merkittävimmistä viime vuosisadan liberaaleista yhteiskuntafilosofeista.
Rawls tunnetaan oikeudenmukaisuusteoriastaan, jonka mukaan yhteiskunta tulisi rakentaa reilun pelin säännöin niin, että se takaa hyvän elämän kaikille. Rawlsin ajattelussa valtion tehtävänä on taata kaikille vapaus ja ihmisoikeudet, mutta myös laajemmin hyvinvointi. Yhteiskunnan rooli on siis järjestää palveluja ja jakaa resursseja hyvinvoinnin takaamiseksi, jolloin myös veroja tarvitaan enemmän.
*Tekstiin lisätty linkkejä ja tehty tarkennuksia 24.3.2023 klo 8.00.
Myytinmurtajaiset on Kalevi Sorsa -säätiön ja Vasemmistofoorumin yhteistyössä keväällä 2023 toimittama kirjoitussarja, jossa käsitellään julkisessa keskustelussa yleisesti esiin nousevia myyttejä ja muita väittämiä. Sarjan tarkoitus on tuottaa yleistajuista faktatietoa laadukkaamman keskustelun mahdollistamiseksi.
Sarjassa aiemmin julkaistuja kirjoituksia:
1. Erna Bodström: 10+1 väitettä turvapaikanhakijoista
2. Janne M. Korhonen: Yhdeksän kysymystä ja vastausta vuoden 2022 energiakriisistä
3. Lauri Finér: Myytinmurtajaiset: 12 väitettä verotuksesta osa 1 – onko verotus haitallista?
4. Lauri Finér: Myytinmurtajaiset: 12 väitettä verotuksesta osa 2 – kuka hyötyy pääomien veronalennuksista?
5. Lauri Finér: Myytinmurtajaiset: 12 väitettä verotuksesta osa 3 – työn ja liikenteen verotus
Kuva: Helsingin keskustakirjasto Oodi (Ninara, CC BY 2.0).
Toiminnanjohtaja
Lauri Finér
lauri.finer@sorsafoundation.fi
Kirjoittaja johtaa säätiötä ja tutkii verotusta koskevia aiheita.