Sopiiko Suomessa menestyä?

Suomea syytetään usein tasapäistäväksi yhteiskunnaksi, jossa ei sallita rikastumista – eikä ainakaan sen näyttämistä ulospäin. Onko näin?

Kirjoittaja Mikko Majander Mikko Majander

HELSINGIN KESKUSTAN CITYCENTERISSÄ oli viime viikolla jonoa pitkälle liiketilan ulkopuolelle. Ei, kyseessä ei ollut nyhtökauran toimituspäivä, ei Black Friday, eivätkä Cheekin keikkaliput olleet tulleet myyntiin. Nuorehkon näköinen väki siinä vain varmisteli, että heille aukeaa pääsy tämänkertaiseen Slush-tapahtumaan.

On taas se aika vuodesta, kun yrittämisessä jätetään valittaminen vähemmälle ja säädetään asenne kohilleen, boostataan start up -skeneen positiivista uskoa ja energiaa. Ja se on erinomainen asia. Mitään ei synny, jos tulevaisuuteen suunnataan oletuksella, että ei tästä kuitenkaan mitään tule. Pannaan tuulemaan ja tulemaan!

Talous ei ole pelkkiä kylmiä numeroita vaan myös kuumaa ja kuohahtelevaa tunnetta. Politiikankin tehtävänä on suojella ja rohkaista yrittämisen kipinää, vaikka ”slush-filosofian” pääuomassa pöhistäneen mieluummin paljolti politiikasta piittaamatta.

Toisaalta raakojen realiteettien markkinoilla ei pärjätä pelkän tunteen varassa, vaikka yritysvalmentajat ja johtamistaidon konsultit kuinka psyykkaisivat. Ja julkisella päätöksenteolla on olennaista vaikutusta pelin reunaehtoihin. Passiivisuus ei vapauta valtiovaltaa vastuusta, vaan johtaa vain jonkinlaiseen ”toivotaan, toivotaan -politiikkaan”.

 

USEIN KUULEE SANOTTAVAN, ETTÄ Suomessa ei ole lupa menestyä, noin materiaalisessa mielessä. Että kateelliset suomalaiset katsovat menestyjiään kieroon, ja rikastuneet joutuvat julkisen pahansuopuuden vuoksi peittelemään varallisuuttaan.

Empiria ei oikein tue ensimmäistä väitettä. Vuosittaiset verotiedot osoittavat, että kyllä Suomessa myös menestytään ja rikastutaan ihan jatkuvasti, vaikka talous kaikkinensa on yskinyt jo vuosia peräkkäin.

Talouselämä-lehti vetäisi marraskuun alussa kanteensa otsikoksi ”80 miljonääriä” selvitettyään yrityskaupoilla rikastuneita 2015. Ei ihan huono saavutus yhden vuoden saldoksi. Ja tuskinpa talouslehdet muulloinkaan täyttävät arkiset sivunsa henkilö- ja yritysjutuilla pelkistä luusereista.

Ei menestyminen tietenkään helppoa ole, ja jokaisen onnistumisen varjoon jää monta vähemmän hohdokasta tarinaa. Mutta eikö näin ole markkinataloudessa kaikkialla ja myös muilla inhimillisen yrittämisen aloilla, liike-elämästä kulttuuriin, puhumattakaan kilpaurheilusta?

 

VEROTIETOJEN JULKISTAMINEN ON ristitty kansalliseksi kateuspäiväksi, jolloin jokamies kyttää julkkisten tienestejä ja naapurit toisiaan. Tiedotusvälineet hurskastelevat tilanteessa kaksoisroolissa, kun samanaikaisesti paheksuvat kansan kateellisuutta ja lietsovat sitä lööpeillään.

Kolikolla on tuossa toinenkin puolensa. Kyllä miljoonamies ja -nainen ovat myös aikamme sankareita, eikä ”kateus” ole koskaan kaukana ”ihailusta”. Kielteisimmät tunteet kohdistunevat siihen, jos ”ökyrikkaat” tuntuvat pääsevän veroista kuin koira veräjästä. Sitä haavaa ei maksettujen veroeurojen absoluuttinen määrä hevillä hoida.

Kuinka kurjaa sitten menestyjän elämä on keskellä Suomen sosiaalisia paineita, sitä en osaa kuin arvailla. Vaan vaikea uskoa sitä vallan surkeaksi. Mahdollisen naljailun ja pahan mielen vastapainoksi rahalla saa sentään monia elämänlaadun kannalta mukavia asioita.

Sosiaaliseen arvostukseen jokainen voi vaikuttaa myös omalla toiminnallaan ja käytöksellään, niin rikas kuin vähemmän varakas. Nousukasmaisuus on – niin, nousukasmaisuutta, niin kuin syyllistävä räyhääminen törppöä. Malttia ja tyylitajua toivoisi itse kullekin taustaan katsomatta.

 

KUKOISTAAKSEEN SUOMI TARVITSEE niin sanottuja menestyjiä ja mieluummin myös kirkkaita tähtiä yhteiskuntaelämän eri sektoreilla. Meillä kaikilla on syytä olla heistä ylpeitä niin kauan, kun tuloksena on arvoa, laatua ja monipuolisuutta myös yhteisesti jaettuun kokemukseen ja hyvään.

On syytä muistaa, että yksilön menestys nousee pääsääntöisesti koko yhteiskunnan voiman varassa. Se tarkoittaa, että jonkun menestys ei tee meistä muista taapertajista ”luusereita”. Kunhan pidämme huolen siitä, että tasavertainen kansalaisuus ja keskinäinen kunnioitus ei ole rahasta kiinni.